Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Koronatartunta lukion tiloissa – Sata altistunutta Valkeakoskella

Pirkanmaalla on todettu sunnuntain aikana kaksi uutta koronavirustartuntaa, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala viestipalvelu Twitterissä. Taysin mukaan tartunnoille altistuneiden määrää arvioidaan. Sunnuntaihin 15. maaliskuuta mennessä Pirkanmaalla oli tilastoitu 22 koronavirustapausta. Silloin kerrottiin osan pirkanmaalaisista koronaviruksesta sairastuneista jo parantuneen. Sairaudet ovat olleet lieviä ja vain yksi potilas on ollut lyhyen aikaa sairaalahoidossa. Sata alistunutta Valkeakoskella Valkeakosken Roukon koulussa, Tietotien lukion tiloissa todettiin viikonloppuna yksi koronavirustapaus. Valkeakosken kaupunki kertoo maanantaina, etä tartunnalle on altistunut sata henkilöä. Kaupungin mukaan alistuneille on ilmoitettu karanteeniin jäämisestä ja jokaiseen otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Roukon koulun tilat on siivottu ja opiskelu lukion tiloissa on turvallista. Ylioppilaskokeiden suorittajat ja lukion tiloissa opiskelevat Roukon koulun oppilaat eivät oleskele samoissa tiloissa. Koulun luokat, joissa ei ole altistusta, jatkavat koulutyötä mahdollisimman normaalisti. Ne, jotka ovat jääneet vapaaehtoisesti kotiin, saavat toistaiseksi etäopetusta. Henkilökunnan ja oppilaiden poissaolojen vuoksi opetusta toteutetaan poikkeusjärjestelyin, kuten yhdistämällä ryhmiä ja antamalla opetusta useammalle ryhmälle oman toimen ohella. Eläkeikäinen koronapotilas tehohoitoon Ensimmäinen potilas Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella on siirretty tehohoitoon koronavirustartunnan vuoksi. Hus kertoi asiasta maanantaina. Sairaanhoitopiirin mukana kyseessä on eläkeikäinen henkilö. Ennen tehohoitoa henkilö oli lyhyen aikaa osastohoidossa. Husin tehohoidon ylilääkäri Ville Pettilän mukaan vastaaviin tapauksiin on varauduttu. – Kansainvälisten potilastapausten perusteella on ollut odotettavissa, että myös Suomessa osa koronavirustartunnan saaneista tulee tarvitsemaan tehohoitoa, Penttilä toteaa sairaanhoitopiirin tiedotteessa. Tehohoidossa koronaviruspotilaiden hengitystä ja verenkiertoa tuetaan hengityslaitteella sekä verenkierron tukihoidoilla. Husin tehohoitopaikoista keskimäärin 70–75 prosenttia on käytössä jatkuvasti. – Tarvittaessa pystymme lisäämään tehohoidon resursseja siirtämällä kiireettömiä leikkauksia, jotka vaativat tehohoitoa. Lisäksi voimme muuttaa leikkausosastojen heräämöpaikkoja lisätehohoitopaikoiksi. 1. Koronavirus tarttuu varsin helposti arkielämässä, joten muista tämä kotonakin. 2. Älä mene töihin, kouluun tai opiskelemaan, jos olet sairaana. Vaikka olisi lievät oireet, pysy kotona. 3. Älä vie sairasta lasta päiväkotiin. 4. Vähennä kokousten järjestämistä. 5. Lisää video- ja puhelinneuvotteluja. 6. Lisää etätyötä mahdollisuuksien mukaan. 7. Siirrä kaikki ei-välttämättömät seminaarit tulevaisuuteen. 8. Vältä ryhmäliikuntaa. 9. Älä mene tilaisuuksiin, joissa paljon ihmisiä, liiku ulkona sen sijaan tiedostaen tartuntavaara. 10. Kaupassa voi käydä, mutta älä jää pitkiksi ajoiksi kauppakeskuksiin. 11. Älä mene tapaamaan ikäihmisiä sairaalaan, vaan pidä yhteyttä puhelimella. 12. Älä käy tapaamassa sairasta ystävää. 13. Jos saat oireita, pysyttele sairaana kotioloissa. 14. Jos tulee hengenahdistusta, hakeudu hoitoon, mutta soita ensin. 15. Oireettomien ei tarvitse käyttää hengityssuojaimia. Lähde: THL