Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Kaikkonen korosti yrittäjyyttä, Kulmuni sosiaaliturvan joustavuutta – Keskustan ensimmäisessä puheenjohtajatentissä syntyi pieniä eroja

Keskustan puheenjohtajakilpailu alkoi Rovaniemellä lauantaina, kun noin satahenkinen yleisö kokoontui rovaniemeläishostellin aulakahvilaan kuulemaan keskustan kärkiehdokkaiden Antti Kaikkosen ja Katri Kulmunin kohtaamista. Suuria eroja ei päässyt muodostumaan. Henkilökohtaisissa ilmastoteoissa Kulmuni nosti esille polkupyörän käytön ja Kaikkonen kodin energiaratkaisut. Kulmuni painotti kaivosveroa voimakkaammin kuin myönteinen mutta linjassaan varovainen Kaikkonen. Kaikkosen talouslinja painottui Ensimmäiset äänenpainon nousut ja aplodit nähtiin, kun Kaikkonen puhui edellisen hallituksen talouslinjasta ja korosti vanhaa velkaantumistahtia. Työpaikkojen luomisessa Kaikkonen korosti yrittäjyyttä, Kulmuni taas sosiaaliturvan joustavuutta, että työnteko säilyy kannattavana. – Me emme ole vaaleanvihreitä, pikkukokoomus tai light-persuja, Kulmuni profiloi. Metsähakkuiden lisäämisessä Kulmuni puolusti voimakkaammin biomassan käyttöä, kun taas Kaikkonen korosti yöjunan ikkunasta katsomaansa suomalaista metsää ja sen järkevää käyttöä. Ehdokkaat puolustelevat myöhäistä aloitusta Julkisuudessa puheenjohtajakilpailua on arvioitu laimeaksi. Katri Kulmuni arvioi Lännen Medialle, että tämä johtuu ajankohdasta. – Epäilen, että Suomessa olisi ikinä nähty kovinkaan dynaamista poliitikan kuukautta heinäkuussa. Kyllähän se on poliittisesti rauhallisempi. Nyt on elokuu, niin se lähtee taas liikkeelle. Konkreettista muutosta kysyttäessä Kulmuni painottaa erilaisia keskustalaisille tehtäviä kyselyitä ja myös sähköisten ratkaisujen käyttöä. Myös Kaikkonen painottaa Lännen Median haastattelussa kentän kuulemista. Hänen mukaansa keskustan puheenjohtajakamppailua viivästytti muiden ehdokkaiden odottelu mukaan. – Kisa on ollut vähän vaisu, mutta se on ymmärrettävää, koska se alkoi vasta nyt. Eivät ne juoksukilpailutkaan kovin jännittäviä ole, ennen kuin ne alkavat. Parinkymmenen kohtaamisen kierros Puheenjohtajien kierros jatkuu lauantaina Ylitornioon ja sunnuntaina Nivalaan ja Ouluun. Yhteensä keskustelutapahtumia on parikymmentä. Keskusta valitsee puheenjohtajansa ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa syyskuun 7. päivä. Kaikkonen allekirjoittaa ehdokkaiden yhtäläisyydet, jotka ovat tähän mennessä korostuneet. – Keskustaväen ja toimittajien haaste on nyt etsiä erot. Me olemme ymmärtääkseni linjoissa kohtalaisen lähellä toisiamme, mutta emme sentään identtisiä.