Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Porin judoseuran Pihla Saloselle kaksi mitalia Varsova open -turnauksesta

Porin judoseuran Pihla Salonen otteli kaksi mitalia kovatasoisesta Varsova open -turnauksesta. Omassa ikäluokassaan alle 18-vuotiaissa Salonen voitti neljä ottelua ennen täyttä aikaa, mutta taipui semifinaalissa niukasti Ruotsin Towa Granbergille . Alle 21-vuotiaissa Salonen otteli niin ikään kolmanneksi, mutta taipui jälleen semifinaalissa. Puolan mestari Marta Kuras oli kolme vuotta vanhempana vahvempi ja voitti nuoren porilaisen käsilukolla. Vain hetki tämän jälkeen Salonen kukisti vahvan hollantilaisen pronssiottelussa näyttävällä jalkakaadolla. – Olen tyytyväinen suorituksiini, sillä olen löytänyt itselleni vahvan ottelutyylin, ja se tuotti näissä kisoissa monta onnistumista. Erityisesti olen ilahtunut siitä, että pystyin haastamaan itseäni paljon vanhempia tyttöjä ja vielä voittamaan heitä. Varsova open on Euroopan suurimpia junioreiden judoturnauksia, joka keräsi tänä vuonna 1 900 ottelijaa 29 eri maasta. Suomi saavutti kisoista viisi pronssimitalia, joista Salonen voitti kaksi. Hän oli kisojen ainut kahteen mitaliin yltänyt ottelija.