Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Huuhkajien todennäköinen EM-kisapaikka on huikea saavutus, mutta todellista viisautta tarvitaan vasta kisojen jälkeen

Kaiken järjen mukaan Suomesta tulee jalkapallon arvokisamaa 15. marraskuuta, kun maajoukkue, lisänimeltään Huuhkajat, kohtaa Helsingissä Liechtensteinin. Voittamalla jalkapallon todellisen lilliputtimaan, Suomi etenee historiassa ensimmäistä kertaa EM-kisoihin. Kisapaikka on tietysti upea asia ja mieletön saavutus, jota Suomessa on odotettu jo vuosikymmeniä. Ehkä koko kisapaikkaa olennaisempaa on kuitenkin palkintoraha, jonka kisapaikasta saa. Yle kertoi , että pelkkä kisapaikka tietää Palloliitolle lähes 10 miljoonan euron pottia. Palkintosumma kasvaa entisestään, mikäli itse kisoissa Suomi pystyisi ottamaan sarjapisteitä tai menemään jopa alkulohkosta jatkoon. Joka tapauksessa puhutaan merkittävistä summista, kun ottaa huomioon, että liiton vuosittainen budjetti pyörii 30 miljoonan euron korvilla. Kisapaikkaakin merkittävämpää on, miten Palloliitto aikoo hyödyntää sen tuoman rahakasan ja jalkapallon ympärille varmasti nousevan huikean hypen. Selkeää on, tai ainakin pitäisi olla, että rahat käytetään lähes kokonaan tulevaisuuden turvaamiseen. Kisapaikka ei saa jäädä yksittäiseksi väläykseksi taivaalla, vaan sen pitää antaa mahdollisuus kehittymiseen ja tason nostoon. Se on varmaa, että Palloliiton "ovella koputtelee" useampikin taho, kun palkintorahoja aletaan jakaa. On toivottavaa, että liitosta löytyy tällöin viisautta. Ylenmääräinen ja holtiton rahanjako kun ei koskaan johda hyviin tuloksiin. Myös Satakunta saanee oman osansa. Juniorityö on maakunnassa hyvässä iskussa, mutta kenttäoloihin rahaa kaivattaisiin varmasti. On mielenkiintoista nähdä tehdäänkö kyliin ja pikkukuntiin jatkossa tekonurmia samaan tahtiin kuin takavuosina jäähalleja ensimmäisen maailmanmestaruuden jälkeen. Ennen kuin euroja kuitenkaan jaellaan avokätisesti suuntaan tai toiseen, tarvitaan marraskuisessa perjantai-illassa ainakin yksi maali. Lopuksi neuvo: Jalkapalloihmisten ei kannata ottaa mallia Koripalloliitosta. Useissa EM-kisoissa ja jopa MM-parketilla esiintynyt Susijengi on suosittu, mutta koko koripallokentässä menestys ei ole näkynyt käytännössä mitenkään.