Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Maailman nopein mies piti radalla haamurajaa pilkkanaan – hurja raja lähestyy myös Porissa

Leo-Pekka Tähti on jälleen Porin Vuoden urheilija. Porin Urheilutoimittajain kerhon jäsenäänestyksessä Tähden valinta kaupungin vuoden 2019 ykkösurheilijaksi oli selvä. Porin Tarmoa edustava maailman nopein pyörätuolikelaaja sai 173 pistettä ja 11 ykkössijaa. Äänestäjiä oli kaikkiaan 25. Porin Tarmon urheilijat ottivat äänestyksessä kaksoisvoiton, sillä toiseksi tuli maantiepyöräilijä Lotta Henttala (o.s. Lepistö) 78 pisteellä. Leijonien riveissä jääkiekon MM-kultaa voittanut porilaistrio Oliwer Kaski – Juho Lammikko – Niko Ojamäki oli kolmas 75 pisteellä. Tähti valittiin Porin Vuoden urheilijaksi jo yhdeksännen kerran. Samalla hän venytti voittoputkensa neljään vuoteen. Aiemmat ykkössijat Tähti on saanut vuosina 2004, 2008, 2009, 2011, 2012, 2016, 2017 ja 2018. Tähti on Porin Vuoden urheilija -titteleiden määrässä omassa kastissaan. Vuodesta 1964 järjestetyssä valinnassa toiseksi eniten ykkössijoja on painonnostaja Kaarlo Kangasniemellä ja jousiampuja Kyösti Laasosella , molemmilla kuusi. Pitkän uran paraurheilun keulakuvana tehnyt Tähti myönsi aikoinaan hieman haaveilleensakin siitä, että hänestä tulisi joskus Porin kaikkien aikojen menestynein urheilija. Nyt kun hän on sitä, hän myöntää, että tilaa alkaisi olla jo muillekin. – Valinta tietenkin tuntuu silti hyvältä. Kaudesta jäi mieleen tasaisuus. Se on urallani poikkeuksellista, että satasella tuli useita alle 14 sekunnin alituksia. Juttu jatkuu kuvan alla. T54-luokassa vain kaksi urheilijaa kelasi alle 14 sekunnin haamurajan, Tähti ja Australian Samuel Carter . Tähti teki sen peräti 11 kertaa. Dubain MM-kisojen välierissä hän kellotti maailman kauden kärkiajan 13,83. Finaalissa Tähti otti uransa neljännen sadan metrin MM-kullan ja kaikkiaan jo 28:nnen arvokisamitalinsa. Dubain MM-kisojen myöhäinen ajankohta ja sitä edeltänyt parin kuukauden kilpailutauko toi valmistautumiseen oman mausteena. – Vaikeasta ajankohdasta huolimatta kuntopiikki osui Dubaihin. Siihen olen tyytyväinen. – Toisaalta 400 metriä en saanut sujumaan koko kautena. Siihen ei voi missään nimessä olla tyytyväinen. Tähti, 36, on kääntänyt katseensa jo ensi kesään. Parhaillaan menossa on peruskuntokausi, ja seuraavaksi mies matkustaa kolmen viikon harjoitusleirille Teneriffaan. Hän huipentaa paralympiauransa elo-syyskuussa Tokioon. Ennen päätavoitetta edessä on kesäkuun alussa Puolassa järjestettävät EM-kilpailut. Porin vuoden 2020 parhaaksi urheilijaksi on turha nimetä ennakkosuosikkia, koska suoritukset ovat tekemättä. Silti vaikuttaa selvältä, että kaksien arvokisojen vuosi ja kovaksi vakiintunut tulostaso tekevät Tähdestä varteenotettavan ehdokkaan myös tälle vuodelle. Seuraava valinta olisi hänelle jo kymmenes. Salonen väläytti jo aikuistenkin sarjassa Vuoden nuoreksi urheilijaksi Porin Urheilutoimittajain kerho valitsi yhdessä Pihla Salosen. Porin Judoseura Fudoshinia edustava 16-vuotias Salonen voitti Suomen mestaruuden kahdessa eri ikäluokassa ja haki useita mitaleita kansainvälisistä turnauksista. Hän todisti lahjakkuuttaan myös aikuisten Euroopan avoimen olympiaturnauksen kypsillä otteillaan, joilla irtosi voittoja nimekkäistä vastustajista sekä turnauksen kakkossija. Ässien mestarihyökkääjästä tuli Narukerän kehittäjä Perinteisen Martti Laippala -palkinnon porilaisen urheilun hyväksi tehdystä Porin urheilutoimittajain kerho myönsi Erkki Väkiparralle . Väkipartaa voi sanoa Mr. Narukeräksi, sillä hän on toiminut jääpalloseuran vastuunkantajana ja kehittäjänä eri tehtävissä lähes 40 vuotta. Väkiparta pelasi pääsarjassa neljällä eri vuosikymmenellä. Narukerään hän tuli aikoinaan, kun oli ensin pelannut kymmenen vuotta jääkiekkoa Ässissä. Kerässä rooli kasvoi pian pelaajasta pelaajavalmentajaksi, jonka johdolla seura nousi urheilullisesti uudelle tasolle ja lopulta myös pääsarjaan. Hän toimi pitkään edustusjoukkueen joukkueenjohtajana sekä yli kymmenen vuotta Narukerän puheenjohtajana. Väkiparta on kolminkertainen Suomen mestari. Ensimmäiset kaksi SM-kultaa tulivat jääkiekossa Ässien hyökkääjänä. Kolmannen kultansa hän sai Narukerän joukkueenjohtajana. Väkiparran pojat Janne ja Jarno pelasivat Suomen yhä ainoassa jääpallon maailmanmestaruusjoukkueessa. Myös yleisö arvosti Tähteä Leo-Pekka Tähden saavutukset lämmittivät myös yleisöä. Tähti oli ykkönen porilaisen urheiluvuoden 2019 Huipulla-teko -yleisöäänestyksessä. Tähti sai 33,9 prosenttia annetuista äänistä. Vuodesta 2014 jaetun Huipulla-teon Tähti on voittanut kahdesti aiemmin, 2016 ja 2017. Kaikki voittajat palkittiin lasitaiteilija Kari Kuisman Huipulla-veistoksen pienoismallilla. Porin Vuoden urheilija -äänestys: 1) Leo-Pekka Tähti 173 (11 ykkössijaa), 2) Lotta Henttala 78 (3), 3) Oliwer Kaski-Juho Lammikko-Niko Ojamäki 75 (4), 4) Matti Mattsson 56 (1), 5) Heikki Lähdekorpi 54, 6) Sanna Pasanen 50 (3), 7) Joel Armia 46 (2), 8) Liisa Lilja 46 (1), 9) Jesperi Kotkaniemi 31, 10) Emilia Itävalo 28, 11) Joni-Pekka Rajala 21, 12) Juho Valtanen 8. Äänestykseen osallistui 25 Porin urheilutoimittajain kerhon jäsentä. Voitto oli Tähdelle jo yhdeksäs. Aiemmat ykkössijat ovat tulleet vuosina 2004, 2008, 2009, 2011, 2012, 2016, 2017 ja 2018. Vuoden nuori urheilija: Porin Judoseura Fudoshinia edustava Pihla Salonen. Martti Laippala -palkinto porilaisen urheilun hyväksi tehdystä työstä: Mr. Narukerä Erkki Väkiparta Huipulla-teko: Leo-Pekka Tähti. Tähden MM-kulta ja kauden monet huippuajat keräsivät 33,9 prosenttia yleisöäänistä. Äänestykseen osallistuneiden kesken arvotun lahjakortin voitti Heli Pentikäinen Porista.