Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Helikopteri joutui onnettomuuteen Oulussa – kaatui kyljelleen nousussa

Helikopterille sattui onnettomuus Oulun lentokentällä torstaina aamupäivällä. Iltalehden tietojen mukaan kyseessä on entisen pääministerin, ilmailuharrastuksistaan tunnetun Juha Sipilän ystävän Juha Hulkon omistama kopteri. Miehet ovat ystäviä ja bisnestovereita. Myös Juha Sipilä on ainakin aiemmin omistanut osan samasta, vuonna 2001 valmistetusta Eurocopter EC 120 B Colibrikopterista. Suomessa on tällä hetkellä kolme vastaavanmallista kopteria, mutta ne ovat eri värisiä kuin onnettomuuskopteri. Hälytys keskisuuresta ilmailuliikenneonnettomuudesta tuli kello 11.10. Paikalle on lähtenyt ainakin 10 pelastuslaitoksen yksikköä. – Tietojeni mukaan kopteri kaatui kyljelleen nousun yhteydessä. Onnettomuus tapahtui yleisilmailualueellamme. Kopterista on poistunut kaksi henkilöä, ja pelastusviranomaiset ovat edelleen paikalla. He tiedottavat asiasta, kertoo lentoaseman päällikkö Liisa Sallinen . Onnettomuudella ei ole vaikutusta lentokentän muuhun päivittäiseen toimintaan. – Seuraava lento on saapumassa kello 14, eli tällä ei ole mitään vaikutusta muuhun kentän toimintaan.