Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Yläkoulun opettajat koheltavat – aluksi piilotetaan kesän aikana muumioitunut vahtimestari

Kellot soi ☆☆ Koulun opettajainhuone on herkullinen lähtökohta komedialle. Tampereella kuvatun sarjan äärelle houkuttelee myös tekijäkaarti, ainakin mikäli Kätevä emäntä -sarjan huumori on uponnut. 10-osaisen komedian käsikirjoittajina toimivat sarjan luoneet Sari ja Maria Vento, Sarjan ensimmäinen osa on vaarassa uuvuttaa älyttömyydellään. Nyt pintaan nousi tuskanhiki siitä, mihin kaikkeen aikaansa voi tuhlatakaan. Sarjassa seurataan Pisakallion yläkoulun henkilökunnan edesottamuksia yhden lukuvuoden ajan. Aloitusjaksoon kuuluu toki ruumis. Se on kesän aikana kuollut ja muumioitunut vahtimestari-Juhani, josta kukaan ei yllättäen päätä kertoa kenellekään. Mitä siis tehdä ruumiille? Sen verran kysymyksiä hieman liiankin absurdilta vaikuttava komedia jättää, että seuraavallekin jaksolle on annettava huomio. Jos ei muuta, niin kokeneen näyttelijäkaartin innoittamana. Kouluvuosilta tuttuja tyyppejä Minttu Mustakallio istuu omalaatuisen rehtori Minerva Böhmin rooliin kuin nakutettu. Samaa rehtorin paikkaa on tavoitellut myös katkerahko, mutta selkeämmän ja asiallisemman kuvan itsestään antava vararehtori Anne Asikainen-Kariluoma-Ståhlberg (Laura Malmivaara). Katsoja löytää sarjasta pian tuttuja tyyppejä omilta nuoruusvuosiltaan. Nyt sympatiat sai nopeasti tuhahteleva ja silmiään pyörittelevä Pirkko ( Sanna-Kaisa Palo ) sekä sykemittariaan jatkuvasti tarkkaileva, triathlonia harrastava Ilari ( Antti Launonen ). Mikäli kohellus imaisee mukaansa, niin kaikki napakat puolituntiset jaksot voi katsoa vaikkapa putkeen Yle-Areenan kautta, missä ne ovat olleet katsottavissa 8. elokuuta lähtien. TV2 maanantai 12.8. klo 21.00