Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

"Rahan sähköistyminen on hämärtänyt ymmärrystä omasta taloudesta" – velkakysely herätti mielenkiintoisia kysymyksiä

Suomalaisilla ei näytä aina olevan oikeaa käsitystä omasta velkatilanteestaan, sillä mielikuvat ja tilastollinen todellisuus ovat ristiriidassa. Lännen Median kyselyn mukaan vain kahdeksan prosenttia suomalaisista katsoo, että heillä on liikaa velkaa. – Tietysti olisi hienoa, jos tuo olisi tilanne myös oikeasti. Valitettavasti vain toiset luvut puhuvat toisenlaista totuutta, sanoo Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar . Asiakastieto kertoi aiemmin tällä viikolla, että maksuhäiriöisten kuluttajien määrä on kasvanut uuteen ennätykseen. Heitä oli syyskuun lopussa 385 700, mikä on neljä tuhatta enemmän kuin vuosi sitten. Pantzar huomauttaa, että ulosotossa ihmisiä on vuositasolla yli puoli miljoonaa. Taloyhtiölainoja ei ymmärretä aina omaksi velaksi Mistä ristiriita sitten johtuu? – Jotkut ihmiset eivät nykyään ihan tarkkaan tunne omaa tilannettaan tai osaa erottaa, mikä on velkaa ja mikä ei, Pantzar miettii. Takuusäätiö on omissa kyselytutkimuksissaan havainnut, että ihmiset ilmoittivat velakseen vain aktiivisesti pankista otetun, ison lainan. Muut velat käsitettiin virheellisesti joksikin muuksi, kuten osamaksuksi, luotoksi, maksuajan siirtämiseksi ja niin edelleen. – Myöskään taloyhtiölainoja ei aina ymmärretä tai nähdä omalla vastuulla olevaksi velaksi. Toiveikkuutta ja hetkessä elämistä Yhdeksi vinoutuman syyksi Pantzar epäilee "tässä ja nyt" -elämää. – Jos velanhoitomenoista ja laskuista selviää nyt ja tässä, niin velkaa ei tunnu olevan liikaa. Samaan aikaan Lännen Median kysely vihjaa Pantzarin mukaan siihen että monilla voi olla turhan optimistinen käsitys tilanteestaan. Talous voi olla viritetty niin tiukille, ettei se kestä häiriötekijöitä. – Suomalaiset haluavat olla toiveikkaita tulevaisuutensa suhteen. Eri asia sitten, käykö elämässä aina niin kuin haluaisi ja miten paljon kannattaa varautua siihen, jos ei käy. Asuntovelallisilla keskimäärin 100 000 euron velat Asumisluottoihin keskittyneessä Hypo-konsernissa kyselyn tuloksia ja taustalla vaikuttavia tilastoja tulkitaan tai ainakin painotetaan hieman toisin. Pääekonomisti Juhana Brotherus huomauttaa, että melkein joka toisella kotitaloudella ei kyselyn mukaan ole velkaa lainkaan. Asuntovelallisella kotitaloudella puolestaan on Hypon mukaan velkaa keskimäärin 100 000 euroa. – Reaaliset velat ovat nousseet tällä vuosikymmenellä vain viisi prosenttia, ja nousunäkymät ovat maltilliset, hän toteaa. Maksuhäiriömerkintöjen jatkuvaa kasvua hän selittää pikavippien yleistymisellä. – 10 000 euron vakuudettomasta pikavipistä tulee herkemmin maksuhäiriöitä kuin selvästi suuremmista asuntolainoista. Sijoitusasuntovelat kasvaneet "huolestuttavalla tavalla" Velatta elävien osuudesta ja maksuhäiriöiden määrästä voi lukea muutakin. Hypon toimitusjohtaja Ari Paunan mukaan pikavippivelkaantumista on lisännyt asuntovarallisuuden ja -velkojen sirpaloituminen. Tämä näkyy eri alueiden välillä sekä valtakunnallisesti että kaupunkialueiden sisällä. Pauna pitää tämä tempoilevan valtakunnanpolitiikan syynä. Pikavippien ja kulutusluottojen kasaantumisen lisäksi kehityksellä on hänen mukaansa toinenkin seuraus. – Se on kasvattanut asuntosijoituksiin otettuja asuntolainoja ja asunto-osakeyhtiölainoja systeemisesti huolestuttavalla tavalla, toimitusjohtaja sanoo. – Toiset kotitaloudet pyörittävät arkeaan syömävelan ja erilaisten tukien varassa sekä veikkauspelien toiveissa. Toiset puolestaan vivuttavat lisäeläkkeitään asuntosijoitusten ja verotukien varassa. Tieto omasta datasta esille Pantzar nostaa esille myös kysymyksen rahojen sähköistymisestä, mikä on hänen mukaansa hämärtänyt ymmärrystä oman talouden kokonaisuudesta ja siksi myös sen liikkumavarasta. – Koneäly kyllä kertoo kohdennettujen mainosten kautta sopivassa kohdassa, milloin ”olet loman tarpeessa” tai sinulle sopiva vaate on tarjouksessa, hän heittää. – Mutta aika vähän se tuo eteen kokonaistietoa siitä, että taloutesi rajat alkavat olla vastassa tai että nyt alkaa mennä liikaa luottojen puolelle. Toimitusjohtajan mielestä ihmisten omaa taloutta ja talousratkaisuja koskevaa tietoa tulisikin saada nykyistä paremmin ja selkeämmin nähtäville heille itselleen. Lännen Media teetti Taloustutkimuksella kyselyn, jossa tiedusteltiin vastaajien käsitystä oman kotitaloutensa velkaantumisasteesta. Kaksi vastaajaa sadasta katsoi, että velkaa on aivan liian paljon. Kuuden prosentin mielestä heillä on velkaa vain hieman liian paljon. 39 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa kokonaan velattomia. Vastaajia oli runsas tuhat, ja tulokset painotettiin väestötilastoja vastaavaksi iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Virhemarginaali oli noin kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.