Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Iso huoli kehitysvammaisista lapsista: 90 euron palvelusetelillä ei voi saada hyvää hoitoa

Säästölistat ovat yksi julkinen puheenaihe. Se on ymmärrettävää. Nyt korviini on kantautunut, että Porin perusturva ottaa käyttöön lakisääteisissä omaishoidon tarpeissa palvelusetelin, joka on arviolta 90 euroa/vrk. Tämän sinällään varmaan mainion setelin avulla omaishoitaja, joka tarvitsee vanhuspuolella hetkellistä hoivapaikkaa omaiselleen, voi tehdä valintansa eri palvelusetelituottajien välillä. Näiltä osin valinnanvapaus toteutuu hienosti. Asiassa on nyt vain sellainen surullinen puoli, että tässä yhteydessä usean kehitysvammaisen lapsen perheet joutuvat kaamean tilanteen eteen. Heidät on nimittäin päätetty liittää tähän järjestelyyn. Noormarkussa toimiva Aurinkokulma on jo usean vuoden ajan tarjonnut näille perheille paikan, jonne lapset on voinut jättää hyvällä mielellä tilapäishoitoon. Meille kaikille omat lapset ovat varmasti tärkeitä. Kun puhutaan pienistä, kehitysvammaisista lapsista, kaikki nousee potenssiin "paljon". Nyt ei puhuta monenkaan osalta mistään lievästä kehitysvammasta. Avun tarve on jatkuva, ympärivuorokautinen. Vanhuspuolen hoivan tason tärkeyttä ei tietenkään sovi missään tapauksessa vähätellä. Näillä lapsilla kyse on kuitenkin jopa terveydentilan jatkuvasta seurannasta. Käsipareja tarvitaan lähes taukoamatta. Lapset, jotka ovat muutenkin herkkiä muutoksille, ovat voineet luottaa siihen, että tutut hoitajat ottavat heidät vastaan. Nyt tämä kaikki pitäisi pistää mullin mallin. Se on monelle henkilökohtainen tragedia. Jokainen , joka vähänkin ymmärtää näiden asioiden päälle, tajuaa, ettei tuolla palvelusetelin hinnalla mikään palveluntuottaja pysty tarjoamaan hyvää hoivaa. Oli kysymys sitten julkisesta tai yksityisestä tahosta. Toiminta on myös aluehallintoviraston tiukasti säätelemää ja valvomaa. Läheltä seuranneena voin myös kertoa, että Aurinkokulmassa arjen työhön osallistuu sydämellä niin yrittäjä kuin sitoutunut henkilöstökin. Kyseessä ei ole kansainvälinen tai muu sijoittajien omistama yhtiö, jonka toiminta perustuu maksimaaliseen tuottoon. Yrittäjä on palkkansa ansainnut. Ei voi kuin hämmästellä tätä syntynyttä tilannetta. Toivottavasti asiaan perehdytään vielä kunnolla. Toimintaan voi tutustua, vaikka Aurinkokulman Facebook-sivulla. Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä asian arkaluontoisuuden vuoksi.