Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Suomessa on todettu 120 uutta koronavirustartuntaa

Suomessa on todettu keskiviikkona 120 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Uusia tartuntoja on 14 päivän aikana raportoitu 903 enemmän kuin edeltäneiden kahden viikon aikana. Yhteensä Suomessa on todettu 11  049 koronavirustartuntaa. Hallitus pohtii lähipäivinä keinoja, joilla eri puolilla Suomea kiihtyvää koronaepidemiaa voidaan hillitä. Samaan aikaan mietinnässä on myös päivitetty suunnitelma maahantulon helpottamisesta. Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi tiistaina Twitterissä, että sosiaali- ja terveysministeriö on valmistelemassa hallitukselle laajoja toimenpiteitä, joilla epidemian leviämistä voidaan estää. Toimista neuvotellaan näillä näkymin ensi viikon torstaina. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan kyse on siitä, miten hallitus voisi tukea kaikkia kiihtymisvaiheessa olevia tai sitä lähestyviä alueita tekemään ripeämmin päätöksiä epidemian hillitsemiseksi. Joissakin maakunnissa tehdään nopeasti merkittäviä rajoituksia, mutta osassa herätään liian hitaasti. Nykyisen tartuntatautilain puitteissa hallitus voi päättää ainoastaan ravintoloita koskevasta sääntelystä ja matkustusrajoituksista. Muiden rajoitusten osalta tartuntatautilakia toteuttavat alueelliset toimijat, kunnat, sairaanhoitopiirit ja aluehallintaviranomaiset Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) avustuksella. Kiuru sanoo, että alueilla tulisi rivakasti ottaa käyttöön muun muassa julkisten tilojen sulkemisia ja muita tiukempia rajoituksia. Hänen mukaansa eri maakunnissa toimitaan eri tavoin, mutta nyt olisi tärkeää saada kaikki ymmärtämään, että tilanne on vakava. Vaasan sairaanhoitopiirissä 41 uutta koronavirustartuntaa Vaasan sairaanhoitopiiri kertoi aiemmin keskiviikkona, että Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu 41 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu 334 koronavirustapausta. Vaasan keskussairaala toimii tällä hetkellä normaalisti, mutta on tehostetussa valmiudessa pandemian suhteen. Eilen Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin 70 uutta koronavirustartuntaa. Vaasan kaupunki linjasi maanantaina, että se kieltää yli 50 ihmisen kokoukset ja julkiset tilaisuudet kolmeksi viikoksi.