Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

EU:sta on muodostumassa vääjäämättä tulonsiirtounioni

EU:n suunniteltu koronakriisin elpymisrahasto on äärimmäisen ongelmallinen. Toteutuessaan Suomella olisi jälleen nettomaksajan rooli. Erityisen ongelmallisen elpymisrahastosta tekee tapa, jossa rahaa ei jaeta pelkästään lainana vaan suoranaisina avustuksina heikommin pärjänneille eteläisen Euroopan valtioille, kuten Italialle. Suomi on siis Sanna Marinin hallituksen johdolla valmis antamaan suomalaisten veronmaksajien rahaa muun muassa italialaisille, vaikka italialaisilla on keskimäärin enemmän varallisuutta kuin suomalaisilla ja kevyempi verotus. Meidän suomalaisten verotus ja valtionvelka tulee luonnollisesti tämän myötä kasvamaan ja kilpailukykymme heikkenee entisestään. Lisäksi EU:lle tarjotaan vielä verotusoikeus. EU:sta on koronakriisin varjolla muodostumassa tulonsiirtounioni siitäkin huolimatta, että useat asiantuntijat pitävät tätä EU:n perussopimuksen vastaisena. Tulonsiirtounioni johtaa vääjäämättä liittovaltioon. Elpymisrahaston toteutuminen edellyttää kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää. Se tarkoittaa, että Suomi voisi halutessaan kaataa koko paketin, jos se ei ole Suomen etujen mukainen. Suomi voisi rahan antamisen sijaan ostaa Italialta vaikka Kolosseumin saadakseen edes jotain vastinetta rahoilleen. Harvassa on kuitenkin ne johtavat poliitikot, jotka uskaltavat sanoa ei ja kävellä pois elpymisrahaston neuvotteluista. Harvassa on myös ne, jotka uskaltavat sanoa ääneen sen, mitä tämä tulonsiirtounioni todellisuudessa on: sosialismia. Ehkä juuri tämän vuoksi vasemmistohallitus on valmis kävelemään jopa eduskunnan perustuslakivaliokunnan yli eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä. Suomen ja koko EU:n etu on vaatia perussopimuksen noudattamista ja kieltäytyä tulonsiirroista. Se pakottaa myös huonosti taloutensa hoitaneet valtiot valinnan eteen: rakenteelliset uudistukset tai lähtö yhteisvaluutasta ja EU:sta. Saksan tai Ranskan etu ei ole Suomen etu, sillä niiden intressi elpymisrahastossa on pelastaa omat pankkinsa, jotka ovat merkittävillä summilla rahoittaneet Italiaa ja muita Etelä-Euroopan ylivelkaantuneita maita. Nato-jäsenyydestä on vaadittu kansanäänestystä. Miksi emme vaatisi kansanäänestystä EU:n verotusoikeuden ja tulonsiirtounionin hyväksymisestä? Tämä ei ole se sama Euroopan unioni, jonka puolesta kansan enemmistö on aikanaan äänestänyt. Onko Suomi valmis hyväksymään EU:n perussopimuksen rikkomukset ja euron tekohengityksen hinnalla millä hyvänsä vai olisiko aika punnita vaihtoehtoja tai vaatia järkkymättä muutosta parempaan, Suomen etua ajatellen? Mikko Kivinen (kok.), Pori