Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Thomas Cookin konkurssi on elämäni kolmas matkakonkurssi: Olen maksanut kaksi matkaa, joista vain toinen toteutuu

– Älä nyt hermostu, mutta Thomas Cook on mennyt konkurssiin. Nouse ihan rauhassa ja juo ensin kahvit. On ymmärrettävää, että aviomies rauhoittelee, koska matka on maksettu ja lähtöpäiväkin 5. lokakuuta. Mutta arvatkaa, joinko ensin kahvit? Jo puolen tunnin päästä olin varannut uuden matkan, tällä kertaa Aurinkomatkoilta. Kohdesaari on edelleen Gran Canaria, mutta tarkka paikka vaihtui Puerto Ricosta San Agustiniin. Päivämäärätkin pysyivät samoina. Hyvä niin, sillä hotellihuone Helsingin päästä oli varattu niin meno- kuin tulomatkallekin. Täytyy kiittää viikonlopputöissä olleita toimittajakollegoita. Ilman heidän uutistyötään emme olisi saaneet tietää, kuinka löysässä hirressä lentoyhtiö Thomas Cook roikkui. Jo lauantain ymmärsin alkaa etsiä vaihtoehtoa B. Sellainen löytyi, koska lokakuun alku ei ole kiihkeintä sesonkia. Vaakakupissa on tietenkin se, että nyt meillä on kaksi maksettua matkaa, joista vain toinen toteutuu. Tjäreborg piti ongelmana uutisointia, ei konkurssiuhkaa Sunnuntaipäivä meni minulla ja monella muullakin Tjäreborgin Facebook-sivuilla. Olen tehnyt toimittajan töitä vuodesta 1980, mutta vasta nyt törmäsin näin luokattomaan tiedotuskäytäntöön. Vastaus lähes jokaiseen kysymykseen alkoi: – Hei Pirkko/Paavo/Pertti! Ymmärrän että uutisointi mediassa mietityttää. Neuvottelut ovat vielä käynnissä. Asia on iso ja monimutkainen mikä vie aikaa. Vastaukset muistuttivat ulkolukua. Tjäreborgille suurin ongelma tuntui olevan ”uutisointi mediassa”, ei Thomas Cookin konkurssiuhka. Rahoitusneuvottelut ja konkurssiuhka ovat toki monimutkaisia asioita. Mutta eivät ihmiset olleet huolissaan neuvotteluprosessin kryptisyydestä. He kysyivät, voiko matkan perua, uskaltaako matkoja varata, kuka korvaa ja tietääkö Thomas Cookin konkurssi myös Tjäreborgin loppua. Asiakaspalvelijat sijaiskärsijöinä Tjäreborg rauhoitteli kysyjiä edesvastuuttomalla tavalla. Moni kertoi, kuinka heille oli Tjäreborgin chatissa sanottu, että varauksia voi tehdä aivan rauhassa. Thomas Cookin mahdollinen konkurssi ei vaikuttaisi Tjäreborgiin mitenkään. Vielä sunnuntaina moni meistä sai sähköpostiinsa Tjäreborgin tarjouskirjeen. Siinä mainostettiin paratiisilomaa Malediiveilla. Alle vuorokaudessa kaikki oli toisin. Mitähän maanantaiaamuna lentokentälle jääneet ajattelivat sunnuntai-illan rauhoittelevista viesteistä ja paratiisilomahehkutuksista? Asiakaspalvelun työntekijät sanovat sen, mitä on käsketty. Ei ole heidän syynsä, että he joutuvat vastaamaan kuin keitetystä lampaan päästä. Omistajien ja johdon moraalin perään sopii kyllä jälleen kerran kysellä. Isä menetti 250 markkaa, miten käy tyttären eurojen? Thomas Cookin konkurssi on elämäni kolmas lomalentokonkurssi. Maksajana olen vasta ensimmäistä kertaa. Aamu-uutisia kuunnellessani singahdin vuoteen 1974. Katsoimme perheen kanssa puoli yhdeksän uutisia. Toimittaja haastatteli Kalevi Keihästä Keihäsmatkojen konkurssista. –Ei Suomen kansa ole niin tyhmää, etteikö se tietäisi, kuka minut kaatoi, totesi Keihänen edustuskotinsa baaritiskiltä. – Soon justiinsa nuin, säesti isäni, Keihäsen mies. Kuka se kaataja sitten oli? Finnair ja silloinen pääjohtaja Gunnar Korhonen . Tästä Keihänen ja isä pitivät kiinni loppuun asti. Entä se toinen kerta? 1976 Keihänen perusti Seiväsmatkat. Kuka tahansa pääsi osakkaaksi, jos maksoi 50 markkaa. Arvatkaapa, ostiko isäni viisihenkiselle perheelle 5 osaketta 250 markalla? Olisi varmaan ostanut kuudennenkin, jos puolihullu saksanseisojamme olisi hyväksytty osakkeenomistajaksi. Isä menetti 250 markkaa. Aika näyttää, miten tyttärelle käy.