Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauman Pyhän Ristin kirkon matkalaukkuoperaatio: Kaksi henkilöä kiinniotettuna ja kuulusteltavana

Poliisi on tavoittanut kaksi henkilöä, joita epäillään varsin mittavan poliisioperaation aiheuttamisesta torstaina Raumalla. Operaatio sai alkunsa Pyhän Ristin kirkon ovelle jätetystä matkalaukusta. Komisario Kimmo Hiltula Rauman poliisista kertoo, että matkalaukun jättämisestä ovelle on epäiltynä ja myös kiinniotettuna kaksi henkilöä, – Yhtä kiinniotettua on kuulusteltu, mutta toista heistä ei ole vielä kuulusteltu. He ovat paikallisia, mutta enempää ei voi nyt kertoa, Hiltula sanoo. Hiltulan mukaan tekoa tutkitaan alustavasti perättömänä vaarailmoituksena. Teon motiivia eli tarkoitusta Hiltula ei voi avata tarkemmin tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi. Pyhän Ristin kirkon ovelle ulkopuolelle jätetty matkalaukku johti torstaina miltei kolmen tunnin operaatioon ja liikkumisen rajoituksiin kirkon lähialueella. Poliisi hälytettiin paikalle noin puolen päivän aikaan ja matkalaukun tutki poliisiin erikoisryhmä. Kimmo Hiltula toteaa, ettei tutkinnallisista syistä laukun sisällöstä voida kertoa julkisuuteen, mutta laukussa ei hänen mukaansa ollut mitään vaaraa aiheuttavaa,.