Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Maailmankaikkeus siivittää Pauliina Haasjoen runot ja asiaproosan

Kirjat Pauliina Haasjoki: Promessa. Otava 2019. 88 s. Pauliina Haasjoki: Himmeä sininen piste. Poesia 2019. 319 s. Ulvilalaissyntyinen runoilija Pauliina Haasjoki (s. 1976) julkaisi tänä vuonna sekä runo- että esseekokoelman. Promessa on Haasjoen kahdeksas runokokoelma. Kokoelma alkaa hautausmenetelmänä käytetyn promessoinnin määrittelystä: Nestemäinen typpi jäädyttää ruumiin, joka muutetaan sen jälkeen tomuksi värähtelyn avulla. Tällainen ruumis hajoaa mullassa vuodessa. Promessa käykin hartiavoimin esittelemään aineen ja energian suhdetta ja sitä, miten kaikki eliöt lähtevät liikkeelle tuhkasta kuin feeniks-linnut ja sinne jonakin päivänä myös palaavat. Haasjoen lyriikka on tähän asti ollut maailmankaikkeuden lyriikkaa. Runoilijan fokus on avaruudessa, josta käsin maapallon ongelmat suhteutuvat kokoisikseen. Nyt näkökulma on suppeampi ja sukeltaa lukijan pään sisään. Aiheet eivät ole silti pienentyneet Haasjoen edellisistä runokokoelmista. Olevaisen äärellä runoilija oivaltaa kaikenlaista hienoa ja merkittävää. Kokoelman alussa punamekkoinen tyttö joutuu maan sisään ja katselee sieltä ympärilleen. Itku tulee silmään väkisin: Lapsi, joka on nähnyt horisontissa siintävän maan / aivan luonnollisesti itkee, aivan itsestään. (s. 8) Kielikuvien rakentajana Haasjoki on säilyttänyt vanhan tatsinsa. Ympäristötendenssi on käsinkosketeltava. Runoilijan epätäydellisessä maailmassa ei ole paikkaa täydellisyydelle. Lapsihenkilön kautta puhuja tavoittelee käänteisiä torneja, jotka uppoavat maan sisään. Niitä verrataan ihmisiin, täyttymättömiin kaivoihin maan sisässä, onttoihin ja aineettomiin. Jos ihminen olisi ainetta, hän olisi vapaa hajoamaan ja yhdistymään. Kosmologiaa runoilijoille Avaruuteen sijoitetaan kaikki, mitä ihmisten fyysisessä todellisuudessa ei ole mahdollista havaita. Avaruudessa sijaitsevat mikroskooppinen ja tähtitieteellinen mittakaava. (s. 262) Pauliina Haasjoen ensimmäisen esseekokoelman luettuani en enää ihmettele, miksi runoilija on viime vuosina viljellyt ahkerasti maailmankaikkeusnäkökulmia. Esseitä sävyttävät alusta loppuun asti avaruushenkinen asiankäsittely ja pitkäaikainen harrastuneisuus kosmologisten kysymysten kanssa. Haasjoki vyöryttää lukijan eteen tavattoman määrän tähtitieteellistä tutkimustietoa. Harrastelijamaista astrofysiikkaa limittävät lukuisat poiminnot tieteiselokuvista ja -kirjallisuudesta. Kirjailija muistelee lämmöllä lapsuutensa mietiskelyjä, joissa hän totesi maailma(nkaikkeude)ssa olevan monta ihmeellistä asiaa. Haasjoen lukukokemuksissa haltioituminen ei tule ensimmäisenä vastaan. Kirjallisuuden tohtorin katse on tarkka ja ajatus partaveitsi. Pontus Purokurun Täysin automatisoidun avaruushomoluksuskommunismin (2018) tornadometaforat eivät vakuuta, eivätkä Silvia Hosseinin kiitetyn Pölyn ylistyksen (2018) kuvat seksuaalisuuden väkivaltaisuudesta ja eläimellisyydestä. Haasjoki pohtii melkoisesti maailmanlopun todellisia ja fiktiivisiä skenaarioita. Jälkimmäisestä suurimman vaikutuksen on tehnyt Lars von Trierin Melancholia -elokuva (2011), jonka moniulotteista sanomaa Haasjoki avaa monelta puolelta oivaltavasti. Hän pohtii monta kertaa ympäristöaktivisti Greta Thunbergin edesottamuksia alkaen vuodesta 2018, jolloin hän alkoi organisoida ruotsalaisten koululaisten ilmastolakkoja 15-vuotiaana. Avaruusfiktion äärellä Haasjoki pysähtyy katsomaan muun muassa venäläisen Pavel Kushantsevin (1910–1999) sosialistisen realismin sävyttämiä avaruuselokuvia, joilla haluttiin aikoinaan perustella venäläisille katsojille avaruuden valloituksen merkitystä ja hinnan maksun välttämättömyyttä. Kokoelman nimikkoaihe on Pale Blue Dot , valokuva, jonka Voyager 1 -luotain otti Maasta 6,4 miljardin kilometrin etäisyydeltä vuonna 1990. Luotain, joka oli lähetetty pitkälle matkalleen 1977, oli varustettu tekniikalla, jolla se saattoi ottaa ohjatusti kuvan ja lähettää sen Maahan. Himmeästä sinisestä pisteestä tuli maailmankuulu maapallon kuva. Esseisti Haasjoki taistelee pienen maapallon puolesta kuin raivo härkä. Sitten hän lähtee mietiskelemään älykkään elämän mahdollisuuksia muualla avaruudessa: Uskon muualla maailmankaikkeudessa elävän taivaankappaleiden pinnalla elämänmuotoja. Eksoplaneettoja elämänvyöhykkeillä on niin valtava määrä. Pidän todennäköisenä myös tietoisuutta. (s. 147) Monenlaisen tarinoinnin lomassa Haasjoki muistelee aikaa 1990-luvun lukiolaisena, joka opetteli Ulvilan lukiossa kasvissyöjäksi. Eläineettisesti perusteltu vegaanius astui kuvioon myöhemmin. Sen voima maailmanjärjestyksen ja perherauhan rikkojana on järisyttävä. Viimeiseksi Haasjoki käsittelee henkilökohtaisen tietoliikenteen kokemusta. Hän käy seikkaperäisesti läpi merkintöjä kirjan aiheiden äärellä: Tämän kirja kirjoittamisen aikana sekä oma ajatteluni että tietoliikenteeni maisema on muuttunut suuresti. (s. 9)