Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Johtajavirkojen valintasesonki käyntiin Raumalla

Kaupunginvaltuusto kokoontuu tänään Raumalla valitsemaan uuden kaupunginjohtajan Kari Kosken seuraajaksi. Ehdokasasetelma on selkeä, mutta samalla ennustamaton. Kaupunginhallitus päätyi esittämään toisen valintaa kahdesta finaalivaiheen ehdokkaasta. Suljettu lippuäänestys ratkaisee virkavaalin Laitilan kaupunginjohtaja Johanna Luukkosen ja Raision kaupunginjohtaja Ari Korhosen välillä. Molempia on haastattelu- ja arviointivaiheessa kiitetty tasavahvoiksi ja päteviksi. Kaupunginjohtajan virkavaali on samalla avaus Rauman johtavien virkapaikkojen täyttämiseen. Kuluvan vuoden alusta kaupunki on ollut ilman vakinaista talousjohtajaa ja kaupunkikehitysjohtajan virka on ollut avoimena kesästä 2018 alkaen. Kari Kosken sairausloman ajan tehtäviä on hoidettu sijaisvoimin. Operatiivisiin johtotöihin ovat joutuneet aiempaa enemmän myös kaupunginhallituksen jäsenet. Erityisohjausta on muutaman kerran tarvinnut sosiaali- ja terveystoimiala. Kaupunginjohtajan virkaan ja tehtävään valittavaan on tietysti suurin kiinnostus. Valinta on merkittävä, sillä se on selkeä ykkösvirka ja kaupunginjohtaja on toimialajohtajien esimies. Raumalaisen poliittisen konsensuksen perusasetelmat eivät ehkä ole pätemässä valinnassa. Kaupunginjohtajan virka on ollut vuosikymmenet sosiaalidemokraattien mandaattina. Ehdokkaiden seulontavaiheessa puoluepoliittinen näkökulma on ollut taka-alalla. Ennalta ei ole näkynyt merkkejä liittokuntien kokoamisesta kummankaan ehdokkaan taakse. Tähän on vaikuttanut merkittävimmin vaalin toimittaminen suljettuna lippuäänestyksenä. Pelinpolitiikan mahdollisuutta rajattiin jo hakuvaiheen alkumetreillä silläkin, että valinta tehdään hakemuksensa esittäneistä. Mustilta hevosilta suljettiin siis veräjä virkavaaliin. Jokainen kaupunginvaltuutettu saa nyt vaikuttaa valinnassa oman näkemyksensä mukaan. Valtuustoryhmille oli järjestetty valintapäivän aattona vielä tilaisuus tentata kasvotusten ehdokkaita. Luukkosen ja Korhosen välistä kisaa on veikkailtu tasaiseksi. Suljetun lippuäänestyksen ansiosta jännitys jatkuu vaalilippujen laskentaan ja tuloksen julkistamiseen saakka.