Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Jalkakrampit pysyivät tällä kertaa kaukana Sami Aittokalliosta: ”Kyllä tässä on ollut jonkinlainen huoli itsestä”

Ässien ja SaiPan välisen kamppailun jälkeen patapaitojen pukukopissa oli paljon huojentuneita pelaajia. Yksi tyytyväisimmistä oli maalivahti Sami Aittokallio, joka pystyi vihdoin pelaamaan kokonaisen ottelun ilman loukkaantumista. Lisäksi hän esiintyi kaukalossa edukseen ja oli tärkeä mies Ässien 5–2 (3–0, 0–2, 2–0)-voiton taustalla. – Kyllä olo on nyt todella hyvä, kun mitään ongelmia ei pelin aikana ollut. Lisäksi pelasin mielestäni ihan hyvän ottelun, Aittokallio sanoi. Huoli itsestä Peli oli Aittokalliolle vasta neljäs vuoden 2020 aikana. Kaksi edellistä on päättynyt kesken täyttä aikaa loukkaantumiseen. Tapparaa vastaan Aittokallio sai osuman päähänsä, ja Jukureita vastaan häntä vaivasivat tuttuakin tutummat jalkakrampit. Vaiva, joka on seurannut maalivahtia koko uran ajan. Aittokallio myöntää, että asia on painanut hänen mieltään. – Kyllä tässä on ollut jonkinlainen huoli itsestä. Se, että minut vaihdetaan kesken pelin pois, ei ole hyvä juttu minulle, joukkueelle eikä tilalleni hyppäävälle Daniil Tarasoville. Siinä ei voittajia oikein ole, Aittokallio puhalsi. Vaikka ongelmia on viime aikoina ollut, on asiaan löytynyt kauden aikana myös jonkinlaisia vastauksia. – Olemme päässeet vähän kiinni siihen, mistä ne krampit johtuvat. Ei meillä vielä ihan 100 prosentin vastausta ole, mutta parempaan päin olemme menneet. Tietyllä tavalla se on monen asian summa, jota yritämme hoitaa parhaamme mukaan. Koko jalan kramppi estää pelaamisen SaiPaa vastaan Aittokalliolla ei ollut mitään vaivoja jaloissaan. Voisi kuitenkin kuvitella, että asia vaivaa maalivahdin mieltä, kun oireita on nähty sen verran usein. Miten pää pidetään olennaisessa, kun ottelu on alkamassa? – Se on asia, jota ei oikeastaan voi kauheasti miettiä etukäteen. Se ei ainakaan tilannetta auta. Tietysti siinä jonkinlaista jännitettä voi mielessä olla, mutta liiaksi sitä ei voi märehtiä. Jos ne krampit pelissä tulevat, niin sitten ne tulevat. Aittokallion kohdalla jalkakramppi tarkoittaa sitä, että aivan koko hänen jalkansa menee kramppitilaan. Silloin jalkaa ei voi koukistaa kunnolla, kun se sattuu esimerkiksi pohkeeseen, ja suoranakaan jalka ei ole millään tavalla kivuton. Torjuminen vastaavassa tilanteessa on luonnollisesti mahdotonta. – Minulla on ihan koko jalka yleensä krampissa, kun vaiva iskee. Lonkka, pohje ja reisi ovat kaikki samassa tilassa. Välillä se menee ohi muutamassa minuutissa, joskus siinä kestää paljon pidempään. Välillä vaiva tulee yhtäkkiä kesken kamppailuun, kun toisinaan se puolestaan varoittaa itsestään etukäteen pienemmillä krampeilla. Mitään yksittäistä kaavaa ei tässäkään kokonaisuudessa ole. – Yleensä kun jäältä lähden pois, niin olen sellaisessa tilassa, etten enää pääsisi jäältä kunnolla ylös, jos sinne heittäytyisin. Kipujen kovuus on nähtävissä esimerkiksi Ässien kuvaamalla videolla Youtubbessa, kun joukkue oli pitkällä vierasreissullaan idässä. – Silloin Jukureita vastaan krampit alkoivat toisessa erässä. Ne saatiin kuitenkin hierottua erätauolla pois, mutta kolmannessa erässä ne palasivat nopeasti. Suurin pelko itsellä on noissa tilanteissa se, että siinä hajoaa joku paikka ihan kunnolla. Sellaiselta on onneksi vältytty, Aittokallio totesi.