Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Karhujen ykkösketju haki vielä parasta virettään – FBC Turku nousi kahden maalin takaa tasoihin ja ohi: ”Meiltä loppui bensiini”

Kolme maalia ja yksi syöttöpiste on suurin piirtein sitä, mitä Karhut odottikin tutulta paluumuuttajaltaan kauden avausviikonloppuna. Tomi Jerkku palasi yhden kauden jälkeen LASB:n riveistä takaisin kasvattajaseuraansa. – Paluu tapahtui omasta päätöksestäni. Koronakin vähän sekoitti suunnitelmiani ja vaikutti valintoihini Lahden suunnalla. Todella hyvillä mielin palasin Poriin, Jerkku kertoi. Kun Karhut putosi Salibandyliigasta kaudeksi 2019–20 takaisin Divariin, Jerkku siirtyi kokeilemaan liigauran jatkoa muualla. Paluusta huolimatta mitään ei jäänyt hampaankoloon. Joulukuussa 23 vuotta täyttävän Karhujen hyökkääjän pistesaldo suurin piirtein puolittui toisen liigakauden aikana, mutta oppia kertyi silti lajin salaisuuksista. LASB-kaudella Jerkku iski tehot 13+3. – Näin vähän erilaista salibandya kuin mihin olin Porissa tottunut. Eniten viime kausi antoi uusia näkökulmia puolustuspelaamiseen. Mukava reissu se oli kaikin puolin. Lähdön ja paluun välillä oli muuttunut esimerkiksi ketju, jossa Jerkku pelasi lauantaina Kooveeta vastaan ja sunnuntain kotiavauksessa. Ville Salosen ja Juuso Aholan muodostamassa ykkösketjussa on periaatteessa tulivoimaa. Silti yhteisten pelien vähyys näkyi siinä, ettei mahdollisuuksia kyetty vielä täysin hyödyntämään. 17 vuotta lauantaina täyttänyt Ahola ei pelannut Karhujen edustusjoukkueessa Salibandyliigassa. – Ahola on todella taitava nuori pelaaja. Lauantaina Tampereella pelasimme ketjuna paremmin kuin tässä ottelussa. Tilastotkin tukevat Jerkun lausumaa. Kooveen vieraana saldoksi kertyi kaksi maalia ja yksi syöttöpiste. Sunnuntain kotipelissä hän niittasi ottelun avausmaalin juuri Aholan esityöstä. Ei valtavan suuri ero Sunnuntain ottelu FBC Turkua vastaan lipsahti Karhujen otteesta kolmannessa erässä. Kahden maalin johtoasema kääntyi lopulta 3–5 (0–0, 2–1, 1–4) -tappioksi. – Turun toinen maali käänsi ottelun, ja omaa tyhmyyttämme päästimme pelin hallustamme. Olisi pitänyt jatkaa vain samaa painostamista, Jerkku kertasi. – Kaksi kovaa joukkuetta tuli heti aluksi vastaan, eikä ero lopulta ollut niin valtavan suuri. Turkulaisjoukkueen riveissä pelasi Antti Vuorinen , joka edusti kaudella 2018–19 Karhuja. Vuorinen osui ottelussa kahdesti. Maaleista ensimmäinen yllätti monet, sillä laukaus pienestä kulmasta ohjautui lopulta maalivahti Arvid Vonkin ohitse takayläkulmaan. Maalinteossa onnistui myös Karhujen kapteeni Eero Vanhatalo – kahteen kertaan. – Pelasimme Tampereella melkein kaksi erää käytännössä kahdella ketjulla, joten kuormitus alkoi näkyä, päävalmentaja Pekka Nylund kiteytti.