Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Live Kulttuuri

Teknologiateollisuus arvostelee liittojen lakkoilmoituksia – "Neuvotteluissa on kyse suomalaisista työpaikoista eikä siitä, kuka on kovin ay-johtaja"

Teknologiateollisuus arvostelee Teollisuusliiton ja ammattiliitto Pron sunnuntaina antamia lakkovaroituksia. Työnantajapuoli arvostelee muun muassa sitä, että Teollisuusliitto haluaa laajentaa oman sopimuksensa soveltamisalaa myös aliurakoitsijoiden kaivosalueella tekemään työhön. – Teollisuusliiton toiminta on räikeää järjestöpolitiikkaa ja vastoin yleisiä työmarkkinakäytäntöjä, todetaan Teknologialiiton sunnuntaina julkaisemassa tiedotteessa. Ammattiliitto Pron keskeinen tavoite on poistaa 24 tunnin työajan pidennyksen eli työmarkkinapöydissä paljon kitkaa aiheuttaneet kiky-tunnit. Pron mukaan kiky-tunnit on poistettava ilman kustannusvaikutuksia. Teknologiateollisuudessa Pron sopimuksesta neuvotteleva Jarkko Ruohoniemi ihmettelee, löytyykö Pron jäseniltä todellakin lakkohalua ja halua hankaloittaa omien työpaikkojensa toimintaa. – Kun kilpailukykysopimuksesta ja siihen sisältyvästä työajan pidennyksestä sovittiin, tarkoituksena ei ollut kilpailukyvyn parantaminen vain tilapäisesti. Tunnit tarkoitettiin pysyviksi. On työllisyyden kannalta erittäin surullista, että työmarkkinoilla halutaan nyt tieten tahtoen turmella viime vuosien hyvä kehitys, Ruohoniemi sanoo. Ruohoniemi mukaan on kaikkien suomalaisten etu, että työajan pidennyksestä pidetään kiinni ja huolehditaan Suomen kustannuskilpailukyvystä. Työaika on Suomessa verrattain lyhyt verrattuna kilpailijamaihin. – Neuvotteluissa on kyse suomalaisista työpaikoista eikä siitä, kuka on kovin ay-johtaja. Tämä on tärkeää muistaa, sillä talouskasvu hidastuu ja työllisyys ei ole enää vuoteen parantunut. Työmarkkinaratkaisuilla ei saa aiheuttaa lisää vaikeuksia, Ruohoniemi tähdentää. Kahden viikon lakot alkavat 27. tammikuuta Ammattiliitto Pro, Paperiliitto ja Teollisuusliitto aloittavat kahden viikon lakot 27. tammikuuta. Teollisuusliiton työnseisaus sisältää työtehtäviä yli kahdella sadalla työpaikalla. Nämä työtehtävät liittyvät kumiteollisuuden, öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuuden, kemian perusteollisuuden, lasikeraamisen teollisuuden, muovituoteteollisuuden, mekaanisen metsäteollisuuden ja malmikaivosten sopimusaloihin. Lakon piirissä on noin 14 000 työntekijää. Samaan aikaan alkava tukilakko koskee yritysten huolto- ja kunnossapitotyötä. Lakkoon menon syynä on Teollisuusliiton mukaan työnantajien kyvyttömyys ja haluttomuus päästä sopimukseen neuvottelujen keskeisistä kiistakysymyksistä, talkootyön lopettamisesta ja ostovoiman turvaavista palkankorotuksista. Talkootyöllä ammattiliitto viittaa kiky-tunteihin, joista sovittiin vuonna 2016. Mukana ABB:tä ja telakkaa Ammattiliitto Pron lakko koskee toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaisia töitä erikseen nimetyissä yrityksissä teknologiateollisuudessa. Mukana on 60 yritystä, muun muassa ABB:n kaikki toimipaikat ja Meyerin Turun telakka. Teknologiateollisuuden työriita koskee myös suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöiden työehtosopimuksen soveltamisalan piirissä olevaa työtä, jota tehdään työriidan piirissä olevalla toimipaikalla. Työnseisauksessa on mukana noin 8 000 työntekijää. Alaa koskeva ylityö- ja vuorovaihtokielto alkoi jo 10. tammikuuta. Pro lähtee lakkotielle, koska Teknologiateollisuuden kanssa käydyissä työehtosopimusneuvotteluissa ei ole löytynyt ratkaisua. Kantona kaskessa hiertää kiky-tunnit. – Teknologiateollisuuden haluttomuus poistaa 24 tunnin ilmainen työ toimihenkilöiden sopimuksesta ei jätä meille muuta mahdollisuutta, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo. Toiset tekisivät töitä, toisia ei paikalla Tammikuun alussa sopuun päättyneissä neuvotteluissa Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välillä päätettiin kiky-tuntien poistumisesta teknologiateollisuudesta. Tämä koski yli 90 000 työntekijää. Pron Malisen mukaan työnantaja haluaa eriyttää alan sopimukset ja pitää talkootyötunnit huomattavasti pienemmällä työntekijäryhmällä eli toimihenkilöillä. – Esimiehet ja asiantuntijat tekisivät töitä, vaikka työntekijät eivät olisi paikalla – ei ole toimiva eikä järkevä ratkaisu. Lisäksi Teknologiateollisuus haluaa, että toimihenkilöille ei makseta lainkaan yleiskorotusta, vaan työnantaja päättää kenelle korotus maksetaan ja minkä suuruisena, hän toteaa liiton tiedotteessa. Sellu- ja paperitehtaat hiljenevät Paperiliitto kertoi sunnuntaina katkaisseensa neuvottelut paperiteollisuuden työehtosopimuksesta Metsäteollisuus ry:n kanssa ja aloittavansa kaksiviikkoisen lakon 27. tammikuuta, jos osapuolet eivät pääse sopuun työehdoista ennen sitä. Lakon piirissä on 67 työpaikkaa ja 9 000 työntekijää, joten lakoon osallistuvat käytännössä kaikki paperi-, kartonki- ja selluloosatehtaiden työntekijät. Keskusteluja palkankorotuksista ei ole Paperiliiton mukaan edes vielä aloitettu. Ratkaisematta on myös kilpailukykysopimuksen mukainen 24 tunnin vuotuinen työajan lisäys. Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala pitää neuvottelukierrosta todella erikoisena. – Ensin vientialan työnantajat vaativat, että päänavaajaa ja viennin sopimusten mallia pitää suojella. Nyt kun Teknologiateollisuus sai sovittua Teollisuusliiton kanssa sopimuksen, vaatimukset on täysin unohdettu. Metsäteollisuus ry paheksuu lakkouhkailuja. Sen mukaan Paperiliitto, Teollisuusliitto ja Pro tavoittelevat työajan lyhentämistä, vaikka työaika jää metsäteollisuudessa muuhun vientiteollisuuteen sekä kilpailijamaihin verrattuna poikkeuksellisen lyhyeksi mutta palkkataso korkeammaksi. – Ammattiliitoilta on nyt kadonnut kokonaan suhteellisuudentaju. Ne ovat valmiita uhraamaan vientitulot, heikentämään suomalaisen tuotannon kilpailukykyä ja sahaavat myös omien jäsentensä oksaa, Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo tiedotteessa. – Teknologiateollisuuden sopimusratkaisu on kallis, mutta se määritti tes-ratkaisujen kustannusvaikutuksille katon, jonka alla sopua voidaan hakea. Työaikaratkaisuja päänavaajasopimus ei linjaa, Hollmén jatkaa. Paperiliiton mielestä on selvää, että kiky-sopimukseen perustuva 24 tunnin vuosittainen talkootyöaika on myöskin paperiliittolaisten osalta ohi. Perjantaina kerrottiin kiky-tuntien poistumisesta autoalan kauppa- ja korjaamotoiminnan sekä pelti- ja teollisuuseristysalan uusista työehtosopimuksista. Tässä on mukana noin 24 000 työntekijää. Jutun alkuun on lisätty kello 16.10 Teknologiateollisuuden kommentit. Lisäksi jutun otsikkoa on muokattu. Juttua on täydennetty klo 14.30. Juttuun on lisätty Metsäteollisuus ry:n kommentit.