Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Bottaksen F1-harjoitukset jäivät Budapestissä torsoksi – "Moottorin ääni alkoi katkoa"

Formula 1 -kuljettaja Valtteri Bottaksen harjoitukset jäivät torsoksi perjantaina MM-sarjan Unkarin gp:ssä. Bottas vetäytyi ensimmäiseltä harjoitusjaksolta, eikä saanut sessiosta kierrosaikaa, kun Mercedes-talli vaihtoi auton pätkineen voimanlähteen. Toisella harjoitusjaksolla Bottas pääsi radalle, mutta sade häiritsi treenijaksoa liukastamalla rataa. Autojen keskinäinen suorituskyky jäi arvoitukseksi, koska Bottaksen ja MM-sarjaa selvästi johtavan Lewis Hamiltonin Mercedekset viihtyivät ison osan ajasta varikolla. Bottas oli toisten harjoitusten neljäs kärjestä 0,330 sekuntia, edellään Red Bullin kaksikko Pierre Gasly–Max Verstappen ja Hamilton. –  Ensimmäisten harjoitusten alussa minulla oli ongelmia moottorin kanssa. Tehoja hävisi, ja moottorin ääni alkoi katkoa. Niinpä päätimme vaihtaa voimanlähteen, Bottas muisteli. Bottakselle kertyi toisella harjoitusjaksolla 18 kierrosta. Eniten session aikana urakoi kuudenneksi toisella jaksolla yltänyt Alfa Romeon Kimi Räikkönen , 25 kierrosta. Hän oli toisen session nopeinta Gaslya hitaampi 0,828 sekuntia. Räikkönen ei jaksanut innostua sateen sotkemista harjoituksista. –  Eihän tämä mukavaa ole. Saimme kuivalla radalla kokoon kaksi kierrosta. Nyt täytyy odottaa vain seuraavaa päivää, Räikkönen sanoi. Alfa Romeo on valittanut viime kisan Saksan gp:n päätöksestä. Hockenheimissa Räikkönen ajoi maaliin seitsemäntenä ja hänen tallikaverinsa Antonio Giovinazzi kahdeksantena, mutta Kansainvälinen autoliitto FIA rankaisi kumpaakin 30 sekunnin aikasakolla, jolloin sijoitukset olivat 12:s ja 13:s. Aikasakon syy oli Alfa Romeon Saksan gp:n lähdössä käyttämä avustinjärjestelmä, joka oli FIA:n mielestä sääntöjen vastainen. MM-sarjaa viime vuodet hallinnut Mercedes oli Saksan gp:n saderallissa poikkeuksellisesti sivuosassa. Mahtitallilla on vain yksi suunta, eli ylöspäin, mutta esimerkiksi Red Bull on parantanut otteitaan kovasti. –  Auton säädöt tuntuivat paremmilta kuin Saksassa, Bottas kehui. Aika-ajo ajetaan lauantaina ja kilpailu sunnuntaina. Unkarin kisaviikonlopun jälkeen F1:n MM-sarja jää lähes kuukauden mittaiselle kesätauolle.