Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Lintujakin Rauman mäntyöljypäästön kärsijöinä – rajavartiolaitos ja poliisi selvittävät myös päästöjä merellä

Rajavartiolaitos ja poliisi ovat käynnistäneet Rauman satamassa lauantaina 25. heinäkuuta sattuneen mäntyöljypäästön tutkinnan. Mahdollisen ympäristörikoksen tutkinta kohdistuu satamasta samana päivänä poistuneeseen rahtialukseen. Selvitettävänä on lisäksi mahdollinen päästö lastitilojen huuhtelusta ulkomerellä. Mäntyöljypäästö tahri satama-altaan rantoja Laitsaaren satamanosassa sekä kalasatamassa. Ympäristön likaantumisen lisäksi päästöstä kärsivät myös vesilinnut. Öljyyntyneitä lintuja jouduttiin toimittamaan pestäväksi ja eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin. Rajavartiolaitoksen Länsi-Suomen alueen rikostorjuntayksikön päällikkö, kapteeniluutnantti Jari Nieminen vahvistaa tutkinnan ja epäilyksen kohdistuvan tiedossa olevaan alukseen. Laivasta epäillään päässeen raakamäntyöljyä (CTO), joka on ympäristölle ja eliöille haitallinen. Nieminen sanoo päästön olevan merkittävä, mutta määrällistä arviota ei tässä vaiheessa voida antaa. Rantojen likaantumisen lisäksi öljypäästöstä kärsivät vesilinnut, joita pelastusviranomaiset toimittivat puhdistettavaksi ja jatkohoitoon. Saman aluksen epäillään laskeneen lastitilojen huuhteluvesien mukana kemiallisia aineita ulkomerelle. Jari Nieminen kertoo rajavartiolaitoksen olleen yhteydessä Ruotsiin satamaviranomaisiin aluksen lastina olleiden aineiden selvittämiseksi. Tutkinnan kohteena ja epäillyn ympäristörikoksen kohteena olevan aluksen varustamoa ja kansallisuutta Jari Nieminen ei vahvista, koska tutkinta on alkuvaiheessa ja otettujen vesi- ja päästönäytteiden laboratoriotutkimukset ovat vielä kesken. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen öljyvahingosta perjantain ja lauantain välisenä yönä. Torjuntatoimet jatkuivat lauantaina iltapäivään saakka. Päivystävä palomestari Jari Eno Satakunnan pelastuslaitokselta kertoo, ettei lauantain jälkeen enää ilmaantunut uusia päästöjä. Osa satama-altaan öljylautasta saatiin poistettua imuautolla. Huomattava osa siitä jäi värittämään rantakivikkoa ruskeaksi tai ilmeisesti painui pohjaan tai haihtui ilmaan.