Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Nainen tulistui maksullisen seksin ehdottamisesta ja pahoinpiteli miehen rajusti hengiltä keskellä katua Lahdessa – sai kovan vankeustuomion

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut 34-vuotiaan naisen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta ehdottomaan vankeuteen. Tapaus sattui Lahdessa viime vuoden elokuun lopussa ydinkeskustassa Aleksanterinkadulla illalla. Nainen ja mies olivat tavanneet toisensa samana iltana noin tuntia ennen. Naisen mukaan mies oli ehdottanut seksiä maksua vastaan. Nainen oli esitutkinnassa kertonut, että hän tulistui miehelle ehdotuksesta ja koki itsensä maksulliseksi naiseksi ja loukatuksi. Tämän jälkeen hän tuuppasi ehdotuksen tehneen seuralaisensa kadulle nurin ja alkoi potkia tätä päähän. Syyttäjän mukaan nainen myös hyppi miehen pään päällä. Riehaantunut nainen oli välikohtauksen aikana pitänyt kovaa huutoa ja mellastusta. Äänekkäälle tapaukselle oli myös silminnäkijöitä, mutta itse pahoinpitelyyn kukaan ei mennyt väliin. Nainen poistui tekopaikalta, mutta saatiin liki heti kiinni läheiseltä kadulta tarkkojen tuntomerkkien ansiosta. Linnatuomio ja lasku päälle Syyttäjä vaati naiselle Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa tuomiota taposta. Oikeus piti tekoa törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena, ja tuomitsi Marjo-Riitta Räsäsen (s.1985) 5 vuoden ja 8 kuukauden vankeuteen. Vastaaja itse kiisti tapposyytteen, mutta myönsi pahoinpitelyn ja kuolemantuottamuksen. Hän ei halunnut tulla oikeudessa kuulluksi. Uhriksi joutunut 61-vuotias mies sai aivoverenvuodon ja kuoli kahden kuukauden kuluttua sairaalassa. Tuomittu joutuu maksamaan miehen kolmelle lapselle kärsimyskorvauksia yhteensä 13 000 euroa sekä erinäisiä muita kuluja. Vastaajana olleella naisella on historiassaan muun muassa pahoinpitelytuomioita. Torstaina annettu tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Vastaaja passitettiin vankilaan Hämeenlinnaan.