Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Bottas kaasutteli Venäjän gp:ssä formula 1 -kauden toisen voittonsa – Hamilton ei yltänyt MM-voittojen määrässä vielä Schumacherin rinnalle

Mercedeksen Valtteri Bottas voitti sunnuntaina formula ykkösten Venäjän gp:n. Hänen kuljettajien MM-sarjaa johtava tallikaverinsa Lewis Hamilton oli kolmas. Alfa Romeon Kimi Räikkönen ajoi Sotshin radalla 14:nneksi. Tällä kaudella toisen voittonsa ottanut Bottas jatkaa kymmenen kilpailun jälkeen MM-pisteissä toisena 44 pistettä Hamiltonin jäljessä. Ykkössija oli hänen F1-uransa yhdeksäs. Bottas otti uransa ensimmäisen voiton huhtikuussa 2017 Sotshissa. Aiemmin tällä kaudella Bottas voitti heinäkuussa kauden avauskilpailun Itävallan gp:n. –  Mukava voittaa pitkästä aikaa. Pystyin kontrolloimaan vauhtia hyvin, ehyen kisan ajanut Bottas kehui kenttähaastattelussa. MM-sarjaa on jäljellä vielä seitsemän kilpailua. Bottaksen voitto kiristi MM-tilannetta. –  Kisoja on vielä jäljellä. En ole luovuttanut, vaan taistelen loppuun saakka, Bottas kuvaili kilpailutilannetta tallikaverinsa Hamiltonin kanssa. Lähtö onnistui Sähäkästi matkaan ampaissut Bottas lähti MM-sarjan kymmenenteen kisaan kolmannesta ruudusta. Hän ohitti kisassa toiseksi sijoittuneen Red Bullin Max Verstappenin heti lähdössä ja yritti mutkassa paalupaikalta startanneen Hamiltonin ohi. Bottas oli jo puoliksi Hamiltonin ohi, mutta mutka meni hieman leveäksi. –  Yritin Lewisistä ohi jo lähdössä. Tiesin, että tulossa on pitkä kisa, Bottas kuvaili luottavaisuuttaan. Paalupaikalta pehmeillä renkailla lähtenyt Hamilton ajoi Sotshissa varikolle renkaidenvaihtoon jo 16 kierroksen jälkeen. Bottas sai lähdössä etua, kun pääsi matkaan keskikovilla renkailla. Bottas repi eroa muihin ja tuli renkaidenvaihtoon vasta 27. kierroksella. –  Minulla oli lähdössä keskikovilla renkailla hyvä tilanne, Bottas kiitteli. Hänen keskikovat renkaansa toimivat erityisen hyvin varsinkin ennen varikolle tuloa. Hamiltonille aikarangaistus Radalle tuli turva-auto heti ensimmäisen kierroksen jälkeen, koska McLarenin Carlos Sainz Jr. oli ajanut reunukseen. Hän selviytyi ulosajostaan vammoitta. Sainzin törmäyksen jälkeen myös Racing Pointin Lance Stroll joutui keskeyttämään. Hamilton sai tuomaristolta kymmenen sekunnin aikarangaistuksen, sillä hän teki ennen kilpailua lähtöharjoituksen radalla kielletyssä paikassa. Hänelle oli Sotshissa tarjolla tilaisuus sivuta Michael Schumacherin gp-voittojen 91 ykkössijan ennätystä. Räikkösen Alfa Romeon moottorissa ei riittänyt puhtia MM-pisteille. F1-konkari sivusi Sotshissa Rubens Barrichellon ennätystä gp-starttien määrässä ajettuaan MM-sarjan 323. kilpailunsa. –  Oltaisiin ehkä voitu olla muutama sija ylempänä, mutta kymmenes sija oli silti kaukana. Tilanne oli aika-ajon jälkeen vaikea, häntäpäästä kisaan lähtenyt Räikkönen kertoi Sky Sportsin haastattelussa. MM-sarja jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua Saksan Nürburgringillä.