Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Tekikö poliisi kohtalokkaan virheen? –  Rahankuljetuksen ryöstöyritys olisi voinut ratketa jopa 14 vuotta sitten

Turussa vuonna 2002 tapahtunut arvokuljetusauton ryöstöyritys olisi voinut selvitä jo muutama vuosi rikoksen jälkeen. Poliisilla oli tuolloin käytössään sama materiaali kuin nyt 17 vuotta myöhemmin. Jostakin selittämättömästä syystä poliisi kuitenkin keskeytti tutkinnan. Jutun tutkinnan uudelleen toukokuussa 2019 avannut tutkinnanjohtaja Aki Lahtinen Lounais-Suomen poliisista ei osaa selittää, miksi näin tapahtui. – En tiedä. En osaa vastata tuohon, Lahtinen kommentoi asiaa Lännen Medialle. Lahtinen työskenteli Lounais-Suomen poliisissa käynnistäessään jutun tutkinnan. Nykyään hän työskentelee keskusrikospoliisissa. Vanhan rikoksen selvittäminen yhden tekijän osalta kesti Lounais-Suomen poliisilta puolisen vuotta. Tällä hetkellä juttua pui Varsinais-Suomen käräjäoikeus. Syyttäjä vaatii 44-vuotiaalle espoolaismiehelle rangaistusta törkeän ryöstön yrityksestä. Poliisilla oli kuitenkin vahva käsitys miehen osallisuudesta Turun Tampereentien Prisman pihalla keskellä kirkasta elokuista päivää tapahtuneeseen rikokseen jo vuonna 2005 eli kolme vuotta rikoksen jälkeen. Olisiko poliisi voinut selvittää rikoksen jo tuolloin? – Kyllä minä uskon, että juttu olisi silloin yhtä lailla ratkennut kuin nyt paljon myöhemmin, vastaa Lahtinen. Miksi poliisi odotteli? Konetuliasein varustautuneet ryöstäjät pakenivat kesken teon Prisman pihalta vuonna 2002. Poliisi löysi myöhemmin pakoauton poltettuna. Vuonna 2019 laaditun esitutkintapöytäkirjan mukaan palaneen pakoauton lähistöltä löytyi työhanskat, josta taltioitiin DNA-tunniste. Tunniste ei vielä vuonna 2002 täsmännyt poliisin rekisterissä oleviin tunnisteisiin. Vuonna 2005 rekisteriin ilmestyi uusi nimi. Vanhasta raha-auton ryöstöyrityksestä nyt syytettynä oleva espoolaismies oli syyllistynyt toiseen rikokseen, jonka takia hänestä oli otettu DNA-näyte. Miehen DNA-tunniste täsmäsi palaneen pakoauton lähistöltä vuonna 2002 löytyneiden hanskojen DNA-tunnisteeseen. Koska mies oli kuitenkin määrätty suorittamaan pitkää vankeusrangaistusta, poliisi antoi arvokuljetusryöstöyrityksen tutkinnan odottaa hänen vapautumistaan. Vapauduttuaan mies sai heti uuden vankeusrangaistuksen, ja poliisi jäi jälleen laakereilleen lepäämään. Lahtinen ei tiedä, miksi juttua ei avattu tämänkään jälkeen tutkintaan ennen kuin vasta vuonna 2019. Tämä ei selviä myöskään esitutkintapöytäkirjasta. Onko rikoksesta epäillyn vankeusrangaistus laillinen syy keskeyttää rikoksen tutkinta? – No ei se ole, niin kai jokainen poliisi tähän vastaisi, jutun tutkinnanjohtajana vuonna 2019 toiminut Aki Lahtinen sanoo. Pitkä takamatka tutkinnassa haittaa Syyttäjä uskoo, että Turussa elokuussa 2002 tapahtunut arvokuljetusryöstön teki järjestäytynyt rikollisryhmä Bats. Kyseessä ei ole liivijengi, mutta jengiläiset kantavat ryhmään kuulumisen merkkinä peukalonhankaan tatuoitua lepakkomerkkiä. Esitutkintapöytäkirjan mukaan poliisi epäilee, että ryöstöyrityksessä oli mukana DNA-tunnisteensa perusteella kiinni jääneen miehen lisäksi ainakin kolme muuta Bats-jengin jäsentä. Toukokuussa 2019 avatussa esitutkinnassa poliisi ei saanut riittävästi näyttöä kolmen muun epäillyn saattamiseksi syytettyjen penkille. – Tutkinta on heidän osaltaan keskeytetty. Jos uutta näyttöä ilmenee, se avataan ilman muuta, sanoo Lahtinen. Jos poliisi oli ryhtynyt selvittämään juttua heti vuonna 2005, olisiko loputkin tekijät saatu syytteeseen? – En ryhdy spekuloimaan tätä asiaa. Mutta selvää on, että näin pitkä takamatka tutkinnassa aiheuttaa aina suurta haittaa ja heikentää jutun selvittämistä, Lahtinen sanoo. Lahtinen muistuttaa, että jutun osittainenkin selviäminen todistaa, että poliisilla on halua ja kykyä ratkoa rikoksia vielä pitkän ajan jälkeen. – Jos joku nyt harkitsee vakaviin rikoksiin ryhtymistä, kannattaa muistaa, että poliisi on loppuun asti perässä, Lahtinen muistuttaa. Juttua on täydennetty klo 14.35. Juttuun on lisätty tieto haastatellun tutkinnanjohtajan nykyisestä työpaikasta.