Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Liiga julkisti lopullisen sarjataulukkonsa: Lukko nousi toiseksi

Jääkiekon Liiga päätti kautensa viime perjantaina. Se tiedotti tuolloin, että Suomen mestaruus jäisi tällä kaudella jakamatta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1944. Liiga julkisti keskiviikkona lopullisen sarjataulukkonsa. Tiedolla on väliä esimerkiksi vedonlyöjille. Koska Tappara oli ehtinyt pelata kaikki runkosarjan 60 ottelua ja muut olivat 59 ottelussa, sarjataulukko määräytyi pistekeskiarvon mukaan. Näin Lukko ohitti Tapparan ja nousi toiseksi pienemmästä pistemäärästä huolimatta. Lukko sivusi Liigan runkosarjansa historiansa parasta sijoitusta, sillä raumalaiset olivat kakosena myös kaudella 1994–1995. Liigan kärkinelikko sai myös jääkiekon Mestarien liigan, CHL:n, paikat ensi kaudeksi. Kärpät julistettiin runkosarjan voittajaksi kolmatta kertaa putkeen. SM-liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kertoi Iltalehdelle , että Liiga julkaisee kaikki tilastot ja palkintojen voittajat pistepörssin ykkösestä alkaen. Liiga ei ole vielä vahvistanut pistepörssin voittajaa, mutta luonnollisesti palkinnon saa Lukon Justin Danforth . Hän oli kerännyt eniten pisteitä (27+33=60), kun peli vihellettiin poikki viime perjantaina. Liigan pistepörssin voitto on ennen tätä kautta mennyt Raumalle kolme kertaa: Juha Riihijärvi oli ykkönen kaudella 1995–1996, Perttu Lindgren 2010–2011 ja Ville Vahalahti 2013–2014.