Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Färsaarilla teurastettiin lähes sata valasta: ajettiin lahteen, vedettiin koukuilla rannalle ja tapettiin –syntymättömät poikaset revittiin emojen mahasta

Tanskalle kuuluvilla Färsaarilla tapetaan joka vuosi lähes 800 valasta ja delfiiniä. Metsästystapa on perinteinen. Kalastajat ajavat valaslauman lahteen ja sulkevat niiden pääsyn merelle. Sen jälkeen niiden hengitysreikään isketään koukku, jolla valaat vedetään matalaan veteen tai rannalle tapettavaksi. Tätä tehdään ympäri vuoden. Ympäristöjärjestö Sea Shepherd oli dokumentoimassa tuoreinta teurastusta Vestmannassa. Järjestön mukaan kalastusalukset jahtasivat valaita viisi tuntia, jotta ne saatiin ympäröityä Vestmannan lahteen. – Varsinainen tappaminen kesti 12 minuuttia. Uupuneet valaat tapettiin kaikki, aikuiset, poikaset, kunnes yksikään ei ollut enää hengissä ja Vestmannan hiekka oli värjäytynyt punaiseksi, kirjoittaa järjestö. Vuosisatainen perinne Valaiden jahti on Färsaarilla perinne, jota on tehty jo satoja vuosia. – Metsästys voi tapahtua milloin vain, yhdessä 26 lahdesta, jotka on osoitettu erityisesti valaiden tappamiseen. Mitään varsinaisia jahtiaikoja ei ole, eikä kiintiöitä siihen, kuinka monta niitä voidaan tappaa, kertoo Sen Shepherdin perustaja Paul Watson . – Kaikki lauman jäsenet tapetaan, mukaan lukien raskaana olevat äidit ja nuoret valaat. Yhtään yksilöä ei koskaan säästetä, sanoo Watson. Laji ei ole suojeltu Vestmannan teurastus oli jo 11. tänä vuonna. Vuoden 2019 aikana on tapettu yli 600 valasta. Färsaaret on Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen alue. Viime vuonna Sea Shepherd tarjosi Färsaarten hallinnolle miljoona euroa siitä, että saarelaiset olisivat lopettaneet valaiden tappamisen 10 vuodeksi. Tarjous hylättiin. Pitkäeväpallopäävalaita ei ole julistettu uhanalaiseksi lajiksi. Juttua muokattu 31.8. kello 15.44. Korjattu ympäristöjärjestön nimi oikeaan muotoonsa Sea Shepherd.