Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Viisi avauksen pelaajaansa vaihtanut MuSa nousi makeaan voittoon: ”Tämä on mahtava joukkue”

Musan Salaman valmennusjohto reagoi viime lauantain 0–6-rökäletappioon vaihtamalla viisi avauksen pelaajaa keskiviikon kotiotteluun SJK-akatemiaa vastaan. KTP-pelin aloittaneet Juho Heikkinen, Juho Montola, John Frederiksen ja maalivahti Joonas Immonen jäivät penkille. Tobias Laaksonen oli kokonaan kokoonpanon ulkopuolella. Heidät korvasivat keskiviikkona Matias Sallila, Verneri Salminen, Matias Koskinen , maalivahti Eetu Lindfors ja toista kertaa tällä kaudella avaukseen päässyt Rudi Dieter . Herättely toimi, sillä MuSa nousi 3–2 (1–1)-voittoon Ykkösen jumbojoukkuetta SJK-akatemiaa vastaan. Uusista avauksen miehistä Koskinen viimeisteli sateisen illan avausmaalin. – Nyt en vaihtanut pelaajia vastustajan mukaan, vaan halusin kentälle pelaajia, jotka eivät kokeneet viime pelin koettelemusta. Halusin fressejä kavereita sisään, MuSan päävalmentaja Ville Ulanen perusteli. Lämsä iski voittomaalin Hetken aikaa taivas näytti itkevän viime lauantain tapaan yhdessä MuSan kanssa, kun SJK-akatemia siirtyi Valtteri Olsbon illan toisella kimmokemaalilla 2–1-johtoon. MuSa ei kuitenkaan jäänyt märehtimään tappioasemaansa pitkäksi aikaa, sillä jo seitsemän minuuttia SJK:n toisen maalin jälkeen kotijoukkue johti peliä. Voittomaalin viimeisteli nätin syöttöyhdistelmän päätteeksi Joni Lämsä kauden ensimmäisellään. – Joka jätkä taisteli ja teki kaikkensa, että tästä saatiin voitto. Minulle pelattiin pallo niin hyvin suoraan vauhtiin etutolpalle, ettei tarvinnut kuin laittaa jalka väliin, Lämsä vähätteli onnistumistaan. Läpi ottelun vihmonut tihkusade teki oman haasteensa pelille ja paikalle saapuneille 610 katsojalle, joiden oli vaikea allekirjoittaa Lämsän hehkutusta "parhaasta mahdollisesta jalkapallosäästä". Illan sisupuukon ansaitsee katsoja, joka seurasi avauspuoliajan peliä ainoana henkilönä aurinkokatsomon puolelta taivasalla ilman sateenvarjoa. – Aika kovaa sai syöttää, kun pallo jarrutti kovassa tuulessa. Olihan se silti nautinnollista vetää märällä nurmella iltavaloissa, Lämsä hehkutti. Abella epäonnea Viime kauden japanilaiset Takanori Yokochi ja Taiki Kagayama olivat MuSan tehokkaimpia pelaajia seitsemällä maalillaan, vaikka eivät pelanneet Porissa koko kautta. Tämän kauden Japanin vahvistus Yutaka Abe ei ole saanut maalitiliään auki, vaikka pelaa illasta toiseen täysiä minuutteja. Abe on paljon pallossa ja pelaa hyvin, mutta käsittämätön epäonni maalipaikoissa riivaa miestä. Keskiviikkona SJK-akatemian puolustus putsasi Aben loppuhetkien yrityksen maaliviivalta. Samankaltainen tilanne nähtiin aiemmin Porissa MyPaa vastaan. – Yutaka on mahtava pelaaja, mutta maali tosiaan kiertää nyt häntä. Täytyy muistaa, että hän on syöttänyt kuusi tai seitsemän maalia ja hankkinut meille kolme rankkaria. Siinä on niin sanotusti kauheat tehot meidän hyökkäykseemme, Ulanen muistutti. – En tiedä, pitääkö Aallon Jussilta kysyä saisiko Abe vetää seuraavan pilkun vai mitä, mutta kyllä me maalin hänelle vielä hommaamme tavalla tai toisella. Frederiksen osui taas Sitten on Färsaarten mies John Frederiksen, joka ei paljon kosketuksia tarvitse saadakseen pallon verkkoon. Keskiviikkona hänen ensimmäinen ja samalla lähestulkoon viimeinen kosketuksensa päättyi siihen, että palloa kaivettiin vieraiden verkosta. 55 minuutin pelin jälkeen kentälle vaihdettu Frederiksen puski 2–2-tasoituksen Samuli Virtasen pitkästä keskityspallosta. – Meillä on mahtava joukkue, joka osoitti jälleen sitkeyttä. Paljon purkautui päätösvihellykseen, Ulanen kertasi. Tiivis pelitahti jatkuu, sillä neljänneksi sarjassa noussut MuSa kohtaa Gnistanin jo sunnuntaina vieraissa.