Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Politiikan vararikko

Arviot inhimillisen sivilisaation tulevaisuudesta ovat synkkiä. Romahdus lienee edessä ennemmin vuosikymmenien kuin -satojen kuluessa. Maapalloa ylikuormittavan ihmisen aiheuttaman tuhon vaikutukset etenevät kiihtyvällä nopeudella. Ennusteet ovat pari askelta tositilanteen jäljessä. Luonto tarjosi varoittavan esimerkin. Koronan mukanaan tuoma tuska on suoraa seurausta ihmisen omasta käyttäytymisestä. Ilman maailmanlaajuista pidäkkeetöntä lentomatkailua virus ei olisi levinnyt kautta maapallon. Koronaan varauduttiin meilläkin ensin viisaasti. Keväällä hallitus eteni terveyden ehdoilla, ja toisarvoiset talouden realiteetit sivuutettiin. Nyt kun viruksen uusi rynnistys on käynnistymässä, kaikki on päälaellaan. Taloutta pönkittävien yritysten painostus oli niin vahva, että hallituksen piti luopua järkevistä rajoituksista. Länsimaisen vapauden symbolina rajat aukaistiin ja lentokoneet nousivat taivaalle kiihdyttämään ilmastonmuutosta. Kai se oli keskustalle kynnyskysymys, kun heiltä viedään turpeenpolttokin. Nyt jos koskaan olisi ollut mahdollisuus uuteen avaukseen. Olisimme voineet hylätä talouskasvuun perustuvan kuolemanuskonnon ylivallan. Olisimme ryhtyneet elämään alemman aineellisen hyvinvoinnin tasolla ja kääntäneet toimintamme pysyvästi säästöliekille. Opimme taas, ettei ihminen pysy aisoissa muuten kuin pakolla. Ainoa kestävä elämänmuoto olisi keskusjohtoinen järjestelmä, jossa luonnonvarojen rajat oivaltava hallitus säätelisi kansan tekemisiä niin, että elämisen edellytykset säilyisivät. Surkuhupaisissa budjettineuvotteluissa sivuutettiin suurelta osin tulevaisuuden oikeat ongelmat. Vihreiden puheenjohtajakin katsoi kameraan silmät suurina kuin puusta pudonnut tarhapöllön poikanen, ja vakuutti, että ilmastoasioissa edettiin ja turpeen alasajo alkoi. Hyvä niin, mutta mitä tolkkua oli samalla nostattaa otsikoihin tunnetun huumausaineen käytön laillistaminen? Mihin unohtui vihreiden ensisijainen tehtävä, maailman pelastaminen? Hallituksen ainoa onni on, että opposition puolella sanoma on vielä monta astetta kauempana ympäröivästä todellisuudesta. Kokoomuksen ja perussuomalaisten rähinä on ollut ala-arvoisen asiatonta. On kuin niissä piireissä ei olisi ikinä kuultukaan ilmastonmuutosta ja väestöräjähdystä seuraavista ympäristökatastrofeista. Kirjoittaja on Euran Honkilahdella asuva luonnonystävä, luontovalokuvaaja ja eläköitynyt toimittaja.