Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kenttäennätykset olivat paperia Kankaanpäässä – Toni Kuusela ja Teemu Narvi heittivät yli 75-metriset kaaret

Koko tiistaipäivän Kankaanpäätä kiusannut kuurosaderintama väistyi sopivasti ennen Kankaanpää Games -kisojen keihäänheittomittelöitä. Lämpimänä iltaa ei voida kuitenkaan jälkikäteen muistella, sillä reilua 12 lämpöastetta ryyditti lounaasta puhaltanut tuuli. Odotetussa illassa olivat mukana sekä naisten että miesten Suomen tämän kauden kärkinimet Julia Valtanen sekä Toni Kuusela . Kenttäennätykset olivat naisten ja miesten sarjoissa paperia. Miesten kisan voittajaa Toni Kuuselaa ei kuitenkaan kolmannella heittokierroksella syntynyt tulos 76,62 juuri lämmittänyt. – Tänään jäi vain luu käteen, tulos ei tyydytä alkuunkaan. Jos meinaa 85 metriä heittää, niin silloin ei saa 76-metriseen olla tyytyväinen, Kuusela totesi heti kilpailun päätyttyä. Kuortaneen Kunnon heittäjä heitti kilpailussa vain kolme heittoa viimeisten kolmen heiton jäädessä väliin. Kuusela myöntää, että toiveissa olisi ollut hieman lämpimämpi heittokeli. – Kylmä pääsi menemään hieman jäseniin, mutta sen piikkiin ei kuitenkaan tulosta voi täysin laittaa. Jos katsotaan vaikka Narvin Teemua , niin häntä ei kylmä ainakaan näyttänyt haittaavan. Pieniä ongelmia Kotikentällään heittänyt Kankaanpään seudun Leiskun Teemu Narvi piti kilpailun kärkipaikkaa kahden kierroksen jälkeen. Ensimmäiset kaksi kisaheittoa kaartoivat yli 72 metriin, mutta heittäjän elekielestä sekä keihään lähtöasennosta näki, että parempaakin oli vielä luvassa. Kolmannen heiton jälkeen vastikään 20 vuotta täyttäneen Narvin katse oli jo tyytyväisempi, eikä keihään peräkään laahannut ensimmäisten heittojen tapaan. Tulos 75,50 oli miehen tämän kauden paras, eikä tulos jäänyt vuonna 2018 heitetystä ennätyksestäkään kuin 40 senttiä. – Kroppa tuntui tänään tosi hyvältä, mutta tekniikan kanssa oli jälleen pieniä ongelmia. Tähän tuuleen olisi pitänyt pystyä heittämään keihäs pisteenä taivaalle. Kauden parasta täältä lähdettiin hakemaan, ja se saatiin. Siihen pitää olla tyytyväinen, kiteytti Narvi. Narvin kausi jatkuu Kuuselan tapaan GP-sarjan kilpailuilla. Seuraavat kilpailut mitellään ensi keskiviikkona Lahdessa. Kolmanneksi heitti Alajärven Ankkureiden Aleksi Yli-Mannila . Yli-Mannilan ensimmäinen heitto kantoi lukemiin 71,35. – Ei tästä mitenkään hyvä mieli jäänyt. Vaikken jäänyt paljoa omasta ennätyksestäni, teknisesti heittäminen oli tänään huonoa, kertoi Yli-Mannila. Ennakkosuosikki voitti Naisten puolella ennakkosuosikki Julia Valtanen vei odotetusti illan emännyyden. Raumalaisen paras tulos syntyi neljännellä heittokierroksella keihään kaartaen tasan 54 metriin. Valtanen mittautti neljä hyväksyttyä heittoa, joista kaikki kaartoivat yli 50 metriin. – Ihan tyytyväinen voin olla tulokseen. Tekniset ongelmat olivat tänäänkin kuitenkin läsnä. Tuntuu siltä, että käsi hieman varastaa heitoissa, kiteytti Valtanen. Juoksun kehittyessä muu vartalo ei tahdo vielä pysyä heittosuorituksen kyydissä. – Juoksu on kehittynyt sen verran paljon, että tarvitsee odottaa kädellä enemmän kuin aiemmin. Uskon kuitenkin, että tekniikkakin tässä vielä kesän aikana napsahtaa. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.) Valtanen säväytti kesäkuun alussa Jyväskylän Harjulla. Tuolloin syntyi yhä voimassa oleva kauden kärkitulos 57,84. – Kausi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Olen onnistunut lähes joka kilpailussa heittämään ainakin yhden onnistuneen heiton. Loppukesän kisoihin Valtanen lähtee positiivisin mielin. – Tiedän, että pystyn vielä parempaan. Lähden vahvoin odotukset loppukesän kisoja kohti, kertoi Valtanen. Jäikö keihäskilpailu väliin? Katso tallenne Satakunnan Kansan suorasta lähetyksestä: