Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Vaalikansa ajautuu yhä pahemmin ymmälleen

Yliö Eurovaalihistoriamme alkoi melko hyvin. Heti vuonna 1966 yllettiin 60 prosentin aktiivisuuteen – tosin kunnallisvaalien kyljessä. Kolmannes siitä oli vuonna 2014 huvennut. Hieman laiskahkosti taas aprikoitiin, voitaisiinko eduskunta- ja EU-vaalit yhdistää, mutta "vanhan" eduskunnan kautta olisi pitänyt venyttää uuden päälle. Eroavat brititkin tulivat vielä vaaleihin sähläämään. Äänestäjän luotto poliitikkoihimme horjuu. Politiikan professori Markku Jokisipiläkin on ymmällään: "Jos on vain keräämässä ääniä, se on problemaattista ja vähentää äänestäjien luottamusta." Peli on ollut härskiä. Ehdolle innostuneiden 14 kansanedustajan joukossa oli Jokisipilän mainitsemia äänten kerääjiä, kuten Anne Kyllönen (vas.), joka lähti vain leikisti mukaan haalimaan kannatusta puoluesisarelleen. Samoin persujen ja kristillisten tähtinaiset säntäsivät kohta seuraaviin vaaleihin. Eduskuntapaikka voidaan jättää "lepäämään", jos pääsee Brysseliin, ja ottaa halutessaan takaisin. Järjestely on puolueiden vahva tahto. Luojan kiitos maakuntauudistus on jäissä. Maakuntavaalit tästä vain puuttuvatkin. Siinä ruletissa ehdokkaat olisivat menneet itsekin sekaisin. Ihan tervettä ei ole sekään, että useat ministerit istuvat kuntien valtuustoissa. Kun muinoin 21-vuotiaana sain äänioikeuden, olen (tietääkseni) äänestänyt kaikissa presidentin-, eduskunta-, EU-, kunnallis- ja seurakuntavaaleissa sekä yhdessä kansanäänestyksessä. Nyt hämmennys iski. Pelin politiikka on toki vanha ilmiö, sillä ennen vuoden 1970 vaaleja sai olla ehdolla monessa vaalipiirissä. Esimerkiksi Hertta Kuusinen (kom.) ja Veikko Vennamo (SPP/SMP) keräsivät puolueelle pottia siellä sun täällä. Kellokas tuli valituksi siitä vaalipiiristä, jossa sai suurimman äänimäärän tai oikeammin vertailuluvun. Onneksi myös kolmen vuoden vaalikausi muutettiin 1954 vaalien jälkeen nelivuotiseksi. Me valitsemme 13 edustajaa 751 mepin katsomoon. Se vastaisi kolmen eduskuntaryhmää. Mutta "eivät he Suomea edusta", viisasteleva huomautus kajahtaa, "he vaikuttavat parlamentin puolueryhmissä". Niitä on yhdeksän. Ketä kiinnostaa? Siellä siirrytään jengistä toiseen, lobataan omituisia "kärkiehdokkaita", ja eri maiden vaalitavatkin vaihtelevat. Eikä yksittäisen mepin touhuista mitään tiedetä. Hesari uutisoi marraskuussa 2017 Sirpa Pietikäisestä (kok.), että EU-parlamentin äänestyksiä seuraava Votewatch Europe -järjestö omisti kokonaisen katsauksen Pietikäiselle. Hän kuuluu keskustaoikeiston EPP-puolueeseen, mutta äänestää useammin sosialistien ja demokraattien ryhmässä. Vaalien alla – kuten 2014 ja nyt – mepit äityivät triihaamaan kahden istuntopaikan systeemiä vastaan. Taaskin kolme neljästä "luopuisi" Strasbourgin istunnoista Ranskassa. Liki 200 kilometrin päähän rahdataan parlamentti meppeineen, mappeineen, moppeineen ja virkailijoineen kerran kuussa neljäksi päiväksi puolen sadan rekan kolonnassa: hinta noin 200 miljoonaa ja 19 000 tonnin hiilidioksipäästö vuodessa. Molemmissa "päissä" valtavat rakennusmassat on pidettävä tyhjinäkin kunnossa. Lisäksi 2 400 EU-virkamiestä puuhastelee Luxemburgissa. Sinne nousee uudisrakennus (400 miljoonaa). Strasbourgin pytingit ovat maksaneet 600 miljoonaa. Jälleen viiden vuoden päästä ehdokkaat meuhkaavat, mutta perussopimuksessa seisoo, että Strasbourgissa kokoonnutaan kerran kuussa. Sen kumoamiseen tarvittaisiin yksimielinen päätös. Ranskan ääni ratkaisee maailmantappiin. Kirjoittaja on SK:n entinen päätoimittaja.