Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Viranomaiset ja toimittajat voivat joutua suljettujen some-ryhmien kivitettäviksi vain siksi, että joskus joutuu sanomaan ei

Se tavallinen tarina menee näin. Vääryyttä kokenut ihminen ottaa yhteyttä mediaan. Hän haluaa asialleen oikeutta, jonka kokee saavansa julkisuuden kautta. Hän ei kuitenkaan halua kertoa asiaa nimellään eikä suostu valokuvaan. Se , jota vääryyttä kokenut syyttää, on monissa tapauksissa nimeltä mainittu poliisi, tuomari, syyttäjä, sosiaalityöntekijä, lääkäri tai opettaja. Annetaanko haastateltavan puhua nimettömänä, se käsitellään toimituksissa tapauskohtaisesti. Jos tapahtumaan liittyy suojelun tarvetta tai asia on yhteiskunnallisesti merkittävä, nimettömyyteen saatetaan suostua. Kovin kattavaa juttua ei tässäkään tapauksessa aina synny. Niitä, joihin syyttävä sormi osoittaa, sitoo vaitiolovelvollisuus. Lääkäri tai sosiaalityöntekijä eivät voi puhua medialle yhtä vapaasti kuin ihminen, joka kantaa heille kaunaa. Joskus vääryyttä kokeneen pinna palaa. Siitäkin huolimatta, että asia on hänelle on selitetty ja myötätuntoakin osoitettu. Pahimmassa tapauksessa alkaa maalittaminen. Se kohdistuu niin viranomaiseen kuin toimittajaankin. Ei mene pitkään, kun molemmat saavat kuulla olevansa suljettujen some-ryhmien kivitettävinä. Vainoaminen , maalittaminen, uhkailu. Käytettiin sitten mitä termiä tahansa, nykyään kaikenlainen henkinen päällekäyminen on turhan helppoa. Oikeusministeriö sai toukokuun lopussa valmiiksi luonnoksen lakiesityksestä, jonka mukaan laittomasta uhkaamisesta tulisi virallisen syytteen alainen rikos. Näin kävisi, jos rikos kohdistuu työtään tai julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön. Esitystä ovat kiitelleet niin Suomen poliisijärjestöjen liitto kuin Journalistiliittokin. Helpotuksesta huokaistaan varmaan monella muullakin suunnalla. Mutta on niitäkin, jotka näkevät esityksen sananvapauden kahlitsemisena. Uhkailulla, vainoamisella ja maalittamisella ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa. Toivoa sopii, että lakiesitys menee läpi. Parhaassa tapauksessa se tuo kaiken huutamisen ja haukkumisen tilalle kuuntelemisen ja puhumisen. Sen, mitä ennen sanottiin keskusteluksi.