Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri Eurovaalitulos

Valistunut harrastaa nyt ploggausta - roskalenkkeilyllä kohenee sekä oma että ympäristön kunto

Porin kaupunki haluaa haastaa niin yksittäiset henkilöt kuin isommat ryhmät mukaan. Ploggaus eli roskalenkkeily on helppo tapa liikkua ja pitää luonnosta huolta. Lenkki tulee tehtyä kuin huomaamatta, kun bongailee roskia. – Roskien noukkiminen tuo lenkin yhteyteen myös luonnollisia lihaskuntoliikkeitä, kuten kyykkyjä ja kurotuksia. Tosiurheilijat tekevät tätä juosten, mutta kävely on hyvä keino myös, liikuntapalveluiden esimies Johanna Kuusisto Porin kaupungilta toteaa. – Roskalenkkeilystä saa mukavan harrastuksen itselleen. Luonnosta ja itsestä huolehtiminen on elintärkeää meille kaikille, jäteneuvoja Outi Aalto Porin kaupungilta sanoo. Hän neuvoo myös, että mukaan lenkille kannattaa ottaa jotkut omat huonot hanskat tai työhanskat ja sen kokoinen roskapussi, mikä täytenä mahtuu omaan roskikseen, Porissa 5. kesäkuuta järjestetään ensimmäistä kertaa Jätteiden yö -tapahtuma. Tapahtumapaikkana toimii Porin kierrätyskeskus, joka avaa ovensa jo kello 9 ja on auki aina kello 22 saakka. Jätteiden yön ohjelma alkaa kello 16. – Tapahtuman yhteydessä järjestetään roskalenkkeilyä. Yhteinen aloitus on kello 19 kierrätyskeskukselta. Mukaan voi tulla kuka tahansa, ja annamme osallistujille roskapusseja sekä hanskoja. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja, Aalto kannustaa. Valtakunnallinen siivouspäiväkin osuu toukokuulle. Lauantaina 25. toukokuuta on siivouspäivä, joka muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi. Myös Porissa on paljon tapahtumaa siivouspäivänä. Seuraavan kuukauden aikana toivotaan myös sosiaaliseen mediaan kuvia aihetunnisteella #Poriploggaa. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja.