Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Teräaseella uhannut naamiomies ryösti R-kioskin – sai saaliiksi rahaa, arpoja, savukekartonkeja ja suklaapatukoita

Teräaseella aseistautunut mies ryösti R-kioskin lauantai-iltana Nakkilassa. Päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kristiina Kontio kertoo, että kioski ryöstettiin noin kello 19.40. Kioskissa ei Kontion mukaan ollut ryöstön aikaan asiakkaita ja töissä oli yksi myyjä. Ryöstäjä uhkasi myyjää teräaseella ja sai saaliiksi rahaa, arpoja, savukekartonkeja ja suklaapatukoita. Myyjä ei saanut ryöstössä fyysisiä vammoja. – Kyllähän tällaiset voivat olla siviili-ihmiselle hyvin traumatisoivia tilanteita, kun tilanne tulee yllättäen ja mukana on kättä pidempää. Se on pelottava tilanne, joka ei mene olan kohautuksella ohi, Kontio sanoo. Ryöstäjä oli Kontion mukaan mies. Hänen kasvoillaan oli hiihtopipon tyyppinen naamio. Ryöstäjä pakeni paikalta juosten. – Ulkona oli silminnäkijöitä, jotka näkivät miehen lähtevän juosten karkuun. Poliisilla on ryöstäjästä myös kuvamateriaalia, sillä hän tallentui valvontakameroihin. – Ainakaan minun tiedossani ei ole, että miestä olisi vielä tunnistettu, mutta luotan siihen, että hänet löydetään. Ryöstöön liittyvistä havainnoista voi ilmoittaa vihjepuhelimeen, numeroon 050 456 2105.