Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Lauantain uudet koronaluvut viime päivien tasolla – uusia tartuntoja raportoitiin 45

Suomessa raportoitiin lauantaina 45 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Perjantaina uusia tartuntoja raportoitiin 43, torstaina 39. Kahden viime viikon aikana tartuntoja on ilmoitettu 508, kun kahden edellisen viikon määrä oli 329. Kasvua oli siis 179 tapausta. Kaikkiaan tartuntoja on Suomessa todettu 8  557, parantuneita arvioidaan olevan yli 7  500. Sairaalahoidossa olevien määrä ja mahdolliset kuolemantapaukset ilmoitetaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Perjantaina sairaalahoidossa oli kahdeksan ihmistä, joista yksi oli tehohoidossa. Uusista koronakuolemista perjantaina ei kerrottu. Kaikkiaan koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu toistaiseksi 337.