Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronavirus jäädytti suomalaislasten kotiutukset al-Holin leiriltä – "Tällä hetkellä on vain odotettava"

Ulkoministeriö on keskeyttänyt toistaiseksi valmistelut Syyriassa al-Holin leirillä olevien suomalaislasten kotiuttamiseksi. Syynä keskeytykseen on koronavirustilanne, joka on muun muassa sulkenut rajat alueella. Lähetystöneuvos Pekka Shemeikka ministeriön ajankohtaisviestinnästä vahvistaa, että kotiutusvalmistelut ovat tällä hetkellä käytännössä jäissä. – Rajat alueella eivät ole auki eikä liikenneyhteyksiä ole. Tämä on yksi juonne, joka liittyy isompaan kuvaan, Shemeikka viittaa koronaviruspandemiaan. Ulkoministeriössä ei vielä ole tiedossa, milloin valmisteluja pystytään jatkamaan. Kaikki riippuu COVID19-virustilanteesta. – Tietojemme mukaan Koillis-Syyrian paikallinen kurdihallinto on myös asettanut alueelleen ulkonaliikkumiskiellon. Alueen sisäinen liikkuminen on käytännössä nyt mahdotonta. Tällä hetkellä on vain odotettava. Pandemian eteneminen Syyriassa, pakolaisten joukossa ja eri leireillä on tietysti hyvin huolestuttava kysymys alueella laajemmin, Shemeikka sanoo. Leirillä kymmeniä suomalaisia Al-Holin leirillä on kerrottu olevan noin kymmenen suomalaista äitiä sekä kolmisenkymmentä lasta. Leiriltä kotiutettiin kaksi suomalaista orpolasta joulukuussa. Lapset lennätettiin tarkoin varjellussa operaatiossa Suomeen Erbilin kaupungin kautta. Erbil sijaitsee Irakin kurdialueella. Suomessa lapset otettiin sosiaaliviranomaisten huostaan. Muita kotiutuksia ei ole tehty eikä näillä näkymin tehdä aivan lähiaikoina. Ensimmäisiä kotiutuksia edelsi kiivas poliittinen kiista siitä, keitä ja millä perusteilla valtion tulisi auttaa leiriltä takaisin Suomeen. Joulukuun puolivälissä hallitus teki uuden pääministerinsä Sanna Marinin (sd.) johdolla poliittisen linjauksen leirillä olevien suomalaisten auttamisesta. Lapsia autetaan palaamaan Suomeen, mutta velvoitetta aikuisten auttamiseen ei ole. Äitejä voidaan kuitenkin avustaa palaamisessa, jos sitä pidetään lapsen edun mukaisena. Leiriä hallinnoivat kurdit eivät ole suostuneet laskemaan lapsia pois leiriltä ilman vanhempiaan. Kotiutuksia hoitaa ulkoministeriö, joka käy neuvottelut kurdihallinnon kanssa ja tekee kotiutuspäätökset tapauskohtaisesti. Muun muassa suojelupoliisi on varoittanut radikalisoituneiden aikuisten paluuseen liittyvistä riskeistä. Kiistaa konsulipäällikön asemasta Loppusyksystä nousivat julkisuuteen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ja konsulipäällikkö Pasi Tuomisen erimielisyydet päätöksenteosta suomalaisten avustamisessa. Erimielisyyksien vuoksi ministeriö alkoi valmistella Tuomisen siirtämistä toisiin tehtäviin. Lopulta Tuominen sai jatkaa konsulipäällikkönä, mutta al-Holin tilanteen hoitamista jatkaa ministeriön nimeämä erityisedustaja.​ Poliisi ja valtakunnansyyttäjä selvittävät perustuslakivaliokunnan pyynnöstä, syyllistyikö Haavisto virkarikokseen pyrkiessään siirtämään Tuomisen virastaan, vaikka al-Holia koskevat asiat oli otettu häneltä jo pois.​ Al-Holin leirillä on kerrottu olevan noin kymmenen suomalaisäitiä. Suomalaisia lapsia leirillä on kolmisenkymmentä. Leiriltä on kotiutettu toistaiseksi vain kaksi suomalaista orpolasta. Hallituksen mukaan lapsia on autettava palaamaan kotimaahansa. Vanhempien auttamiseen ei velvoiteta, mutta näitä voidaan avustaa paluussa, jos se on lapsen edun mukaista. Leiriä hallinnoivien kurdien linjana on ollut, ettei lapsia lasketa leiriltä ilman vanhempiaan. Leirin asukasmäärä on korkeimmillaan ollut yli 70 000 henkilöä.