Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Pekka ”Rocky” Rautakallio koki Porin hullun kiekkokiiman: ”Jengiä roikkui jopa hallin katossa.”

RU-38:n edustusjoukkue voitti Suomen mestaruuden 1967 ja fuusioitui sen jälkeen toisen porilaisseuran, vuoden 1965 mestarin Karhujen kanssa. Näin syntyi Porin Ässät, jonka riveissä Pekka Rautakallio debytoi miesten SM-sarjassa talvella 1969. Hän oli tuolloin vasta 15-vuotias, pääsarjatasolla kaikkien aikojen nuorin kenttäpelaaja, mutta teki heti ensimmäisessä ottelussaan maalin Savonlinnassa. – Tulin koko kentän läpi, ja SaPKon siniviivan alla oli semmoinen kolmiotasku, jonka alimmainen oli maajoukkuepakki Paavo Tirkkonen . Puikkelehdin niiden kolmen välistä, ja veskari lähti irtokiekkoa vastaan, mutta sain sen vielä haltuun ja tein voittomaalin tyhjään maaliin, Rautakallio muistaa. Kolme kultaa Rautakallio, 66, voitti kolme Suomen mestaruutta, joista ensimmäisen kaudella 1970–1971. – Pelasin sen kauden vasempana laitahyökkääjänä ketjussa, jonka sentterinä oli Raimo Kilpiö ja toisella laidalla Jaakko Honkanen . Se edesauttoi pelaamistani pakkina tulevaisuudessa, koska opin lukemaan peliä huomattavasti paremmin sitä kautta. Vielä Ässien ensimmäisellä kultakaudella SM-sarjaa pelattiin Porissa taivasalla. DC3-koneita jyrisi kaukalon yli, kun ne laskeutuivat kohti vajaan kilometrin päässä alkanutta kiitorataa. – Pelaajien piti välillä ottaa kolat käteen ja aurata kenttä vedestä tai lumesta, Rautakallio muistelee. – Tavallaan siinä oli sitä oikeaa urheiluhenkeä. Vielä hallin tultuakin Porin kiekkopeleissä riitti eksotiikkaa. Pukukopit olivat puolen kilometrin päässä yleisurheilu- ja jalkapallostadionin tiloissa, ja pelaajat kävelivät otteluihin ja takaisin yleisön seassa varusteet päällä. Hallilla vaihdettiin vain luistimet jalkaan lenkkarien tilalle. Porin yleisö Rautakallio oli voittamassa myös Ässien seuraavaa, keväällä 1978 tullutta mestaruutta, jolloin se kukisti Tapparan finaaleissa voitoin 3–1. Ratkaiseva neljäs ottelu päättyi Ässille 6–3 Veli-Pekka Ketolan tehtailtua mahtitehot 2+4. – Sen kauden joukkue on omassa kategoriassani yksi parhaita, missä olen itse pelannut, Rautakallio sanoo. – Kaikki muut olivat porilaisia ja Kari Makkonenkin Harjavallasta. Se huumori sekä määrätynlainen porilainen piru ja ylpeys – siinä joukkueessa yhdistyivät taito, tahto ja kovuus, hän suitsuttaa. Myös porilainen yleisö on jäänyt tuolta keväältä pysyvästi Rautakallion mieleen. – Ratkaisupelin liput loppuivat, ja ylimääräisiä lippuja haettiin myyntiin viereisen maauimalan kassasta, hän nauraa. Hallissa huhuttiin olleen jopa yli 13 000 katsojaa, mikä ei ”ihan” täyttänyt turvamääräyksiä. – Jengiä roikkui jopa hallin katossa. Upea viisikko Kahdella seuraavalla kaudella Ässät oli vielä finaalissa. Rautakallio oli mukana näistä ensimmäisellä, jolla hän tehtaili yhä voimassaolevan SM-liigan puolustajien piste-ennätyksen 25+28=53. Se syntyi vain 36 ottelussa. – Valmentaja Lasse Heikkilä osasi yhdistää pelaajat, jotka pystyvät keskenään pelaamaan ja tukemaan toinen toisiaan. Rautakallio nostaa esille ykköskentällisen, jossa hänen pakkiparinaan pelasi Harry Nikander ja ketjuna Arto Javanainen – Ketola – Makkonen. – ”Niksu” hoiti puolustussuunnan, ja meillä muilla oli vapaat roolit. Se oli kaikin tavoin upea kentällinen. Stadin finaalit Kolmannen mestaruutensa Rautakallio voitti HIFK:ssa vuoden 1983 legendaarisissa Stadin finaaleissa. – HIFK:lla oli erinomainen joukkue, hän kehuu ja muistuttaa Matti Murron , Heikki Riihirannan ja maalivahti Stig Wetzellin pelanneen silloin viimeisen kautensa. – Sekin yhdisti sitä kokonaisuutta. Jokerit johti finaalisarjaa jo 2–0, mutta HIFK nousi mestaruuteen voitoin 3–2. Ratkaiseva käänne tapahtui henkisellä puolella, kun Jokerit antoi kenties huomaamattaan sopivan sytykkeen. – Voittava joukkue sai silloin Rado-merkkiset kellot, ja ne tuotiin hallille. Jotkut Jokerien pelaajat menivät jo kokeilemaan, mikä kello sopisi ranteeseen. – Siinä tuli semmoinen, että me näytämme kyllä vielä, ja se venyi sitten ratkaisevaan viidenteen peliin, Rautakallio kertaa. – Mokasin ylivoimalla viivassa, ja Järvelän Pekka pääsi läpi ja teki maalin. Sain kuitenkin tasoitettua siniviivavedolla, ja Lehtosen ”Pepe” sitten loppujen lopuksi ratkaisi sen pelin. Valmennusura Pelaajauransa jälkeen Rautakallio on tehnyt merkittävän uran myös valmentajana. Se alkoi sveitsiläisen Rapperswilin peräsimessä – samassa B-liigan seurassa, jossa hän kiekkoili peliuransa viimeiset vuodet. – Seuran presidentti Bruno Hug kysyi minulta, kauanko kestää, että tulen valmentajana takaisin. Sanoin, että neljä vuotta. Siinä meni se neljä vuotta, ja Mankkaalla ovikello soi. Se oli herra Hug, joka tuli väkisin ovesta sisään ja sanoi, ettei lähde ennen kuin meillä on sopimus. – Siitä lähti viisi vuotta Rapperswilissä, ja ekan vuoden jälkeen noustiin A-liigaan. Rautakallio on valmentanut SM-liigassa Bluesia ja Ässiä kahteen otteeseen, Sveitsin suurseuroja SC Berniä ja Zürich Lionsia sekä HC Ambri-Piottaa ja vielä KHL:ssä Riian Dinamoa. Zürichin Rautakallio luotsasi finaaleihin ja kotiseuransa Ässät kaudella 2010–11 runkosarjan kakkoseksi. Vuoden 2016 jälkeen häntä ei ole kiekkohommissa nähty. – Olemme vuoden päivät olleet eläkkeellä, mutta jääkiekko on edelleen erittäin lähellä joka päivä. Katson pelejä ja luen juttuja. Ei sitä saa pesemällä irti, "Rocky" nauraa. 53 Pekka Rautakallio, Ässät 1978-79 (36 ottelua), Brian Rafalski, HIFK 1998-99 (53) 51 Reijo Ruotsalainen, Kärpät 1980-81 (34), Timo Jutila, Tappara 1995-96 (49), Oliwer Kaski, Pelicans, 2018-19 (59) 50 Juha Rantasila, HIFK, 1972-73 (36), 50 Cory Murphy, HIFK 2006–07 (45)