Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Onko ikääntyville ja työttömille taas tarjolla vain keppiä? Eläkeputken katkaisu ei estä ikääntyvien passittamista kilometritehtaalle

Jo hyvissä ajoin ennen budjettiriihen puintihommien aloittamista hallituksen suunnalta kuului mielenkiintoisia uutisia. Lupailtiin kovasti, että nyt laitetaan ikääntyvien työntekijöiden ja työttömien asiat kuntoon. Kaiken lisäksi kepin sijasta porkkanalla. Martti "Huuhaa" Innasen sanoin saattoi jopa syntyä "riemu riihen orren alla". Löytyisikö 55-vuotiaille ja sitä vanhemmille joku muukin pysyvä työpaikka kuin kilometritehdas? Taisi käydä niin, että ikäväki nuolaisi ennen kuin tipahti. Kun ikääntyvien työllistymistä lisäävät keinot tulivat julki, moni jäi ihmettelemään, missä se porkkana on. Saattaa hyvinkin käydä niin, että eläkeputki raksahtaa poikki kuin entisen pillipiiparin perintöhuilu. Luupin alla on myös osittainen varhennettu vanhuuseläke. Ansiosidonnaistakin pitäisi päästä veistämään. Eläkeputken poistamista perustellaan sillä, että se estäisi yrityksiä sanomasta irti ikääntyneitä työntekijöitä. Ajatus on ilmeisesti kulkenut jotenkin niin, että kun harmaantuva duunari ei enää pääsisi putkeen, firma pitäisi hänet sorvin ääressä vähintään alimpaan eläkeikään asti. Kansalaisten palautteesta päätellen harva uskoo, että eläkeputken poisto suojaisi ikääntyvää työntekijää. Henkilöstökustannuksia pidetään yritysten suurimpina kustannuksia. Kun viivan alle ei jää tarpeeksi, pitää suurimmasta kuluerästä leikata. Lopputuloksena on se, että ikääntynyt voi saada kenkää, vaikkei eläkeputkea olisi olemassakaan. Päättäjien kaavailuissa ikääntyvälle on näemmä tarjolla vain keppiä. Sitäkin on ihmetelty, mitä vikaa on osittaisessa varhennetussa vanhuuseläkkeessä? Siinähän ihminen käyttää etukäteen omaa eläkettään. Se ei ole pois kuin häneltä itseltään. Minkä ikäinen työntekijän pitää Suomessa olla, että hän on oikean ikäinen? Nuoret tekevät pätkätöitä nollasopimuksella, ikääntyneet pistetään pihalle. Nelikymppisiäkin pidetään iän suhteet riskisijoituksina. Jos passeli ikähaarukka työelämässä on 30-35-vuotiaat, ei käy kateeksi firmojen rekrytointiosastoja. Ei tosin rekrytoinnin kohteitakaan, kyllä heidän uransa jää varsin lyhyeksi.