Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Anttivesa Knuuttila: Porin teatterin yhtiöittäminen on järjetön ajatus

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Mikael Ropo on esittänyt Porin teatterin ja Pori Sinfoniettan yhdistämistä sekä yhtiöittämistä. Suomessa toimii osakeyhtiömuotoisia teattereita mutta orkestereista tällainen on vain kahden kaupungin yhteinen orkesteri Kymi Sinfonietta. Porin kaupunki suunnitteli keväällä Pori Sinfoniettan siirtämistä osaksi Porin teatterisäätiötä, mutta suunnitelma ei saanut poliittista kannatusta. – Eiköhän se tullut silloin toukokuussa käsiteltyä loppuun. Poliittista voimaa ei tällaiseen operaatioon silloin löytynyt. Ei sitä varmaan kannata samalla ajatuksella vyöryttää uudelleen. Tämä on teknisesti sama asia kuin oli ilmassa toukokuussa, Porin teatterin toimitusjohtaja Anttivesa Knuuttila kommentoi aloitetta. Porin teatterisäätiön lopettamista ja teatterin muuttamista osakeyhtiöksi Knuuttila pitää järjettömänä ajatuksena. Porin teatteri on toiminut säätiömuotoisena 1960-luvulta saakka, eikä yhtiöittäminen toisi Knuuttilan mukaan mitään lisäarvoa eikä vaikuttaisi teatterin käytännön toimintaan. Porin teatterisäätiön kaltainen toiminnallinen säätiö ei käytännössä juuri eroa toimintamalliltaan yleishyödyllisestä osakeyhtiöstä. Orkesterin ja teatterin hallinnolliseen yhdistämiseen Knuuttila ei halua ottaa kantaa. Suomen kaupunginorkestereista ainoa osakeyhtiömuotoinen orkesteri on Kymi Sinfonietta. Orkesteri toimii osakeyhtiömuodossa sen vuoksi, että sen omistaa yhdessä kaksi kaupunkia: Kouvola ja Kotka. Sitä lukuun ottamatta kaikki Pori Sinfoniettan kokoiset ja suuremmat kaupunginorkesterit ovat kunnallisia. Kymi Sinfonietta ei ole liiketaloudelliseen voittoon tähtäävä osakeyhtiö, eikä se voisi mitenkään sellainen ollakaan. Valtionosuuksia ja kaupungin avustuksia saava taidelaitos ei voi tuottaa liikevoittoa jaettavaksi. – Ei tämä tuo tullessaan mitään hyötyä, päinvastoin. Me emme voi hakea osakeyhtiönä joitakin avustuksia. Tämä ei muutu tuottavaksi toiminnaksi siten, että tästä tehdään osakeyhtiö. Se on ihan vain hallintomalli, toteaa Kymi Sinfoniettan toimitusjohtaja Riikka Luostarinen . Kymi Sinfoniettan tilanne on tällä hetkellä suomalaisista orkestereista huolestuttavin. Sitä uhkaavat suuret leikkaukset, koska Kouvolan kaupunki aikoo osaltaan pienentää orkesterin avustuksia merkittävästi. Orkesteriin kohdistuvat uhkakuvat eivät liity mitenkään sen hallintomalliin osakeyhtiömuotoisena. Pori Sinfoniettan intendentille Leena Harmaalalle Ropon aloite tuli täytenä yllätyksenä. Missään päin Suomea kaupunginteatteria ja -orkesteria ei ole yhdistetty. – Ne ovat kaksi ihan täysin erilaista toimijaa, toiminnoiltaan erilaisia vaikka ovat kumpikin kulttuurilaitoksia. Teatterissa menee sama esitys monta kertaa, ja meillä on ensi-ilta joka viikko. Jos kaupungin tuki kulttuurilaitoksille jatkuisi, yhtiöittämisestä ei tulisi mitään säästöjä, Harmaala huomauttaa. Myös Knuuttila suhtautuu epäilevästi siihen, että muotouudistus toisi säästöjä. – Väittäisin, että teatteri on toiminut vuosikymmenet äärimmäisen tehokkaasti, pienellä hallinnolla ja organisaatiolla. Varat ovat menneet esitystoiminnan pyörittämiseen ja päätehtävän toteuttamiseen. En näe, että meidän toimintaamme voisi tehostaa millään järjestelyllä sormia napsauttamalla. Orkesterien yhtiöittämisestä on tehty selvityksiä, mutta niiden jälkeen kaikissa kaupungeissa on päädytty kunnalliseen malliin toimivimpana. – Toivoisin, että ennen kuin tällaisia esityksiä tehdään, selvitettäisiin ensin, mitä aiheesta on aiemmin tutkittu ja mihin tuloksiin tultu, Harmaala toteaa. Pori Sinfoniettan ja Porin teatterin hallinnollisesta yhdistämistä alettiin puhua viime keväänä. Pori Sinfoniettan entinen intendentti Ritva Ulmas kommentoi silloin Satakunnan Kansalle pelkäävänsä, että esityksellä aiotaan ajaa orkesterin toiminta alas joko tietoisesti tai sen vuoksi, ettei asiaa ymmärretä.