Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Ulkomaalaisryhmien välinen joukkotappelu Porin keskustassa – Poliisi rauhoitti tilanteen usean partion voimin

Poliisi joutui puuttumaan kahden ryhmän väliseen tappeluun porilaisen pitserian edustalla Isolinnankatu 20:n kohdalla. Tilanne kärjistyi tappeluksi torstaina iltapäivällä. Silminnäkijän mukaan yksi henkilö makasi maassa. Paikalla olleen Satakunnan Kansan toimittajan mukaan tappelussa oli mukana ainakin kymmenisen henkilöä. Paikalle saapui kolme poliisipartiota sekä koirayksikkö. – Kyseessä oli ulkomaalaisryhmien välinen kahina. Poliisi selvittelee asiaa, mutta mistään kovin vakavasta ei ole kyse, kertoo komisario Juha Joutsenlahti Lounais-Suomen poliisilaitokselta. Poliisi ei vielä tässä vaiheessa kommentoi osallisten tarkempaa lukumäärää tai kansalaisuuksia. Tilanne saatiin rauhoittumaan nopeasti. Uutista päivitetty Juha Joutsenlahden kommentilla.