Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauma Blue Sea Film Festival peruuntuu – Lyhytelokuvakilpailu säilyy ohjelmassa

Kotimaisiin ja Itämeren alueen elokuviin keskittynyt Rauma Blue Sea Film Festival (BSFF) peruuntuu tältä vuodelta. Syynä on koronaepidemia ja yleisötilaisuuksien rajoitukset, joiden kestosta ei ole varmuutta. Rauman Elokuvakerhon suunnitelmana oli järjestää perinteinen elokuvafestivaali 20.–23. elokuuta. Elokuvakerhon puheenjohtaja Merja Valkoja sanoo kerhon tiedotteessa, että festivaali suuntaa terveys edellä kohti vuotta 2021, jolloin filmijuhla pidetään 19.-22. elokuuta. Kansainvälinen Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailu säilyy kuitenkin kuluvan vuoden ohjelmistossa Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy 31. toukokuuta. Tulokset selviävät elokuussa ja katselmusaika ja -tapa ilmoitetaan myöhemmin. Mietinnässä myös muuta pienimuotoista elokuvaan liittyvää toimintaa festivaaliaikana elokuussa. Rauman Elokuvakerho kertoo tiedotteessaan.