Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Verovälttely on maan tapa

Kokoomuksen Eerik Heijari kirjoitti (SK 16.2.) korruption ongelmista. Korruption torjunta on toki tärkeää ja se onnistuu parhaiten läpinäkyvyydellä ja vahvistamalla oikeusvaltion instituutioita. Lisäksi on tärkeää estää vaurauden ja siitä seuraavan vallan keskittymistä harvoille, muun muassa verotuksen keinoin. Suomen verojärjestelmässä on lukuisia aukkoja, joiden vuoksi verotus ei ole progressiivista ja oikeudenmukaista. Heijari nosti kuitenkin tikun nokkaan ay-liikkeen ja eräiden ammattiliittojen Kojamosta saamat osingot. Toisin kuin Heijari antaa ymmärtää, Kojamo maksaa voitoistaan verot siinä, missä muutkin yritykset. Ammattiliitot ja lukuisat muut voittoa tavoittelemattomat yleishyödylliset yhdistykset eivät kuitenkaan maksa yhtiöistä saamistaan osingoista veroa. Osittaisella verovapaudella tuetaan kansalaisyhteiskuntaa ja kannustetaan ihmisiä järjestäytymään. Se on tarpeen, sillä ammattiliitot käyttävät varojaan työnantajiin nähden heikommassa asemassa olevien työntekijöiden, työttömien ja muiden työelämään pyrkivien puolen pitämiseen. Myös yritykset hyötyvät, kun muun muassa palkoista voidaan neuvotella tehokkaammin keskitetysti. Hyvinvointi on vahvinta maissa, joissa järjestäytymisaste on korkea. Ammattiliittojen varat on kerätty niiden jäseniltä. Siis miljoonilta suomalaisilta, jotka ovat elämänsä aikana tehneet töitä ja kuuluneet liittoon. On liitoilta vain vastuullista pitää huolta jäsentensä varoista ja sijoittaa niitä siten, ettei työntekijöiden jäsenmaksuja tarvitse korottaa. Asiat on silti asetettava asiayhteyteen. Liittojen varat tulevat edelleen pääosin jäsenmaksuista. Ammattiliittojen sijoitustuottaja verottamalla ei myöskään kertyisi kuin promillen murto-osia, kun luvut suhteutetaan kaikkiin noin 100 miljardin euron verotuottoihin. Pelkästään puuttumalla varakkaiden yksityishenkilöiden ja monikansallisten yritysten aggressiiviseen verosuunnitteluun kertyisi moninkymmenkertaisia summia. Esimerkiksi pelkästään verovälttelyssä käytettyihin vakuutuskuoriin on sijoitettu Suomessa noin 40 miljardia euroa, kun ammattiliittojen varallisuus on alle kymmenes siitä. On tuskin kenellekään yllätys, miksi kokoomuslainen nostaa siitä huolimatta ongelmaksi juuri sen, että duunari hyötyy verovapaudesta matalampien jäsenmaksujen muodossa. Samalla on hyvä muistaa, että esimerkiksi sairaanhoitajia edustava ammattiliitto Tehy on kannattanut verovälttelyn mahdollistavien veropohjan aukkojen poistamista, vaikka se tarkoittaisi sitä, että samalla myös niiden sijoituksista perittäisiin veroa. Syy on selvä. Verovälttelyyn puuttumalla voidaan saada satoja miljoonia euroja, joita tarvitaan muun muassa hoitajien palkkoihin väestön ikääntyessä. Reijo Lehtinen Ex-pääluottamusmies JHL, Pori