Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

”Joskus metsässä voi joutua kulkemaan kymmeniä kilometrejä löytääkseen edes yhden näytteen” – Susien pökäleet kertovat jättäjästään paljon, pian vielä enemmän

Varsinais-Suomesta kotoisin oleva susinaaras kohtaa Raaseporin reviirillä Uudellamaalla syntyneen uroksen. Susipari asettuu Ihoden ympäristöön, puoliksi Satakunnan ja puoliksi Varsinais-Suomen puolelle. Ihoden reviiri syntyi vuonna 2017, ja sinne asettuneen susiparin sukutausta tunnetaan dna-tutkimuksen ansiosta. Samasta syystä tunnemme esimerkiksi Ahvenanmaalle jäitä pitkin vaeltaneen ja siellä viime joulun jälkeen ammutun urossuden satakuntalaiset juuret. Se oli Köyliön lauman jälkeläinen. Tutkimuspäällikkö Katja Holmala Luonnonvarakeskus Lukesta kertoo, että vuonna 2015 aloitettu susien dna-tutkimus on noussut susikannan arvioimisessa erittäin tärkeään rooliin. Dna-tietoihin myös luotetaan hänen mukaansa hyvin laajasti. – Se on aineisto, josta syntyy kaikesta vähiten konflikteja sidosryhmien ja susikantaa arvioivien tahojen välillä. Jos dna-tutkimus kertoo susikannasta paljon jo nyt, parin vuoden päästä se kertoo Holmalan mukaan vielä enemmän. Syy löytyy uudesta analysointimenetelmästä. –  Nykyisessä menetelmässä sukulaisuuksien analysointi on hyvin rajallista. Uudella menetelmällä sukulaisuussuhdetta pystytään selvittämään valtavan monta sukupolvea taaksepäin. Sukulaisuusanalyysi ei ole tällä hetkellä susitutkijoilla rutiinikäytössä, vaikka nykyinenkin menetelmä pystyy kertomaan, ovatko yksilöt keskenään sukua. Se ei kuitenkaan pysty tunnistamaan esimerkiksi sitä, kumpi on vanhempi ja kumpi jälkeläinen. Uusi SNP-analytiikka pystyy siihen paremmin, mutta siinäkin tarvitaan toki taustatietoa näytteistä. – En uskalla sanoa, että sukulaisuusanalyysi on rutiinikäytössä jo seuraavassa kanta-arviossa, mutta kahden vuoden sisällä se varmasti on, Holmala sanoo. Kerätyt näytteet säilötään, joten niitä voidaan hyödyntää menetelmien kehittyessä aivan uusilla tavoilla. Jotta dna-analyyseja voidaan tehdä, tarvitaan dna-näytteitä, suomeksi sanottuna susien ulostepökäleitä. Marraskuussa alkavalla keräyskaudella dna-näytteiden keräys on tarkoitus laajentaa Suomen kaikille susireviireille. – Satakunnassa on ollut tähänkin saakka mahdollisuus kerätä näytteitä kaikilta reviireiltä, mutta niitä on kerätty eri reviireiltä hyvin vaihtelevasti. Millään alueella ei olisi pahitteeksi saada vanhaankin kerääjäjoukkoon uutta verta, koska silloin pystymme kattamaan paremmin reviirien raja- ja reuna-alueita, Holmala sanoo. Kerääjiä on hyvä olla paljon siksikin, että ulostenäytteiden löytäminen on osaksi sattuma kauppaa. – Joskus metsässä voi joutua kulkemaan kymmeniä kilometrejä löytääkseen edes yhden näytteen. Jos löytää reviirien rajan, missä eri reviireillä asuvat sudet ovat käyneet merkkailemassa rajaa, voi yhdellä reissulla saada jättipotin. Länsi-Suomessa vapaaehtoisia kerääjiä on Holmalan mukaan löytynyt hyvin, ja suurin osa reviireistä on ollut niiden piirissä tähänkin asti. Itä-Suomessa tilanne on toinen. – Valtaosa itäisen kannanhoitoalueen reviireistä on sellaisia, että niissä näytteitä on kerännyt viimeisten kolmen vuoden aikana vain Luken henkilökunta. Siellä vapaaehtoisverkostoa lähdetään rakentamaan ihan nollatasosta. Suurin osa kerääjistä on Holmalan mukaan luontoharrastajia tai metsästäjiä, jotka liikkuvat luonnossa muutenkin. Parhaiten ulostenäytteitä löytää yleensä haaskojen läheisyydestä. Sudet syövät isompia saaliseläimiä useamman päivän, jolloin ne myös ulostavat alueelle. – Jos löytää haaskan, sen läheltä löytää melkein satavarmasti myös ulostetta. Sieltä voi saada samalla kertaa useamman yksilön näytteet. Lumisella kelillä ulostenäytteitä voi etsiä jäljittämällä niitä takajälkeen, eli eri suuntaan kuin sudet ovat kulkeneet. Miten paljon yhdeltä susireviiriltä sitten pitäisi ulostenäytteitä kerätä, jotta reviirin asukkaista saataisiin riittävän kattavasti tietoa? Se riippuu Holmalan mukaan reviiriä asuttavien susien määrästä. – Karkea peukalosääntö on, että näytteitä olisi hyvä saada kolme kertaa enemmän kuin reviirillä arvioidaan olevan yksilöitä. Viime talvena haasteita toi lumettomuus, mutta siitä huolimatta kahdeksalta kokonaan tai osittain Satakunnan puolella olevalta susireviiriltä onnistuttiin keräämään kaikkiaan 111 näytettä, joista 96:n määrittäminen onnistui. Luonnonvarakeskus järjestää lokakuussa koulutuksia susien vapaaehtoisesta dna-näytekeräyksestä kiinnostuneille. Lisätietoa keräyksestä ja koulutuksista löydät täältä . Satakunnan alueella on kahdeksan tunnettua susireviiriä, joista kaksi on kokonaan maakunnan alueella ja kuusi osittain. Reviireiltä kerättiin viime marras-maaliskuussa kaikkiaan 111 ulostenäytettä, joista 96:ssa määritys onnistui. Eurajoen reviiriltä (Satakunta) kerättiin 10 näytettä. 7 näytteen määritys onnistui ja niistä todennettiin 3 eri susiyksilöä. Kankaanpään reviiriltä (Satakunta) löytyi 13 näytettä, joista 10:n määritys onnistui. Näytteet kuuluivat 4:lle eri susiyksilölle ja yhdelle koiralle. Köyliön reviiriltä (Satakunta, Varsinais-Suomi) kerättiin 11 näytettä. Kaikkien näytteiden analyysi onnistui. Niistä todettiin 5 eri susiyksilöä. Kaivolan reviiriltä (Satakunta, Varsinais-Suomi) kerättiin 48 näytettä, joista 43 saatiin analysoitua. Niistä löytyi kaikkiaan 11 eri susiyksilöä, joista yhden tiedetään kuuluvan Mynämäen laumaan. Ihoden reviiriltä (Satakunta, Varsinais-Suomi) näytteitä kerättiin 7. 6 näytteen analyysi onnistui ja niistä todennettiin 3 eri susiyksilöä. Punkalaitumen reviiriltä (Satakunta, Etelä-Häme, Pohjois-Häme) löytyi 8 näytettä. 7 näytteen analyysi onnistui ja näytteet kuuluivat 6 eri susiyksilölle. Lauhavuoren reviirilta (Satakunta, Pohjanmaa) löydettiin 14 näytettä, joista määritys onnistui 12:ssa. Eri susiyksilöitä todennettiin 5. Honkajoen reviiriltä (Satakunta, Pohjanmaa) ei kerätty yhtään näytettä. Lähde: Luonnonvarakeskus: Susikanta Suomessa maaliskuussa 2020.