Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Viranomaiset iskivät kovaa United Brotherhoodin toimiin: viikon aikana 21 tutkintavankia, mukana järjestön avainhenkilöitä, iskuja myös vankiloissa

Suomen poliisiviranomaiset ovat iskeneet voimakkaasti rikollisjärjestö United Brotherhoodin (UB) ja sen alajärjestö Bad Unionin (BU) toimintaan. Viikon aikana kotietsintöjä ja kiinniottoja on tehty eri puolilla Suomea. Lisäksi tänään tehtiin erityistarkastus kolmessa vankilassa. Tehoviikko liittyy runsaan vuoden ajan tehtyyn, UB:iin keskittyvään operaatioon. – Tähän mennessä on takavarikoitu 156 asetta ja huumerikoshyötyä on kasassa arviolta 2,6 miljoonan euron edestä, kertoo rikostarkastaja Ari Lahtela keskusrikospoliisista. Huumeita on takavarikoitu 55 kiloa, ja tutkintavankeja on viikon aikana otettu 21 – Heidän joukossaan on ryhmittymien (UB ja BU) avainhenkilöitä, Lahtela kertoo. Operaatioihin osallistui poliisin, Tullin ja Rikosseuraamuslaitoksen lisäksi muun muassa Rajavartiolaitos.Viranomaiset pitävät parhaillaan yhteistä, operaatioon liittyvää tiedotustilaisuutta. Vankilat UB:n hallussa Lahtelan mukaan UB valittiin kohteeksi, koska se on viranomaisten arvion mukaan vahingollisin Suomessa toimivista järjestäytyneen rikollisuuden ryhmittymistä. Järjestön aseistautumisessa on nähtävissä merkkejä myös siitä, että se on valmistautunut yhteenottoihin viranomaisten kanssa. Itse toiminnan ytimessä merkittävimpänä on vankilohin liittyvä huumekauppa. Lännen Media kertoi jo keväällä, että United Brotherhood on ottanut haltuunsa ison osan Suomen vankiloista. Lähes 70 prosenttia vankiloissa istuvista liivijengien jäsenistä kuuluu järjestöön tai sen lähipiiriin. – UB on kasvanut niin isoksi, että kaikki muut jengit vankiloissa ovat jääneet sen jalkoihin, kuvaili suljetut vankilat tunteva, jengikokemustakin omaava "Jani" Lännen Medialle huhtikuussa. Jengin toimintaan liittyy muiden vankien hyväksikäyttö ja huumekaupan pyörittäminen vankiloissa.