Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Hyviä uutisia mitalitoivolle – Mira Potkonen sai osallistumisoikeuden Tokion olympialaisten karsintoihin

Nyrkkeilijä Mira Potkonen sai odotetun päätöksen toukokuun 18. päivä, kun Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) vahvisti suomalaisen osallistumisoikeuden Tokion olympialaisten karsintoihin. Potkosen, 39, uran piti kansainvälisen lajiliiton AIBA:n sääntöjen mukaisesti päättyä vuoden 2020 loppuun. Koronaviruspandemian aiheuttama olympialaisten siirto vuodelle 2021 toi Potkosen uralle kuitenkin lisäjännitystä. Tampereen Voimailuseuraa edustavan Potkosen olympiaunelmia on jo uran aikana koeteltu rankasti kahteen otteeseen. Kevät toi tullessaan uuden jännitysnäytelmän, kun ikärajasäännön vuoksi Potkonen on harjoitellut epätietoisena siitä, voiko hän tavoitella olympiapaikkaa. Tokion olympianyrkkeilyn järjestelyistä vastaa KOK itse, joten AIBA:n ikärajasääntö ei sellaisenaan ollut voimassa, mutta vahvistusta osallistumisoikeudesta saatiin odottaa yli kaksi kuukautta. Maanantaina se vihdoin tuli. – Tunnelmat ovat hieman vaihdelleet, mutta sitten päätettiin valmentajan kanssa, että keskitymme harjoitteluun, sillä ajatuksella, että osallistumisoikeus tulisi. Aivan mahtavaa oli saada vahvistus osallistumisoikeudesta karsintoihin ja sitä kautta olympialaisiin. Oman uran päätavoite siten vain siirtyi, ei peruuntunut, Potkonen sanoo.