Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Keskustelukooste: ”Tuntuu, että aikuisiällä uusien ystävien saaminen on tosi vaikeaa”

Satakunnan Kansan ystävänpäivänä julkaisema juttu yksinäisyydestä herätti verkossa runsaasti keskustelua. Moni lukijoista pystyi samaistumaan Tuuli Ranisen tilanteeseen. Raninen, 38, kertoi Satakunnan Kansan haastattelussa, ettei hän ole viiden Satakunnan-vuoden jälkeen saanut yhtään ystävää. – Hyvä, kun avasit keskustelun. Nyt itse 11 vuotta täällä asuneena voin yhtyä täysin tuskaasi. Aiemmin asuin Tampereella, Helsingissä, Kuopiossa ja muutamissa pikku kunnissa. Tämä Satakunta on näistä ollut pahin tutustua ihmisiin, nimimerkki Muualta kommentoi. – Iso kiitos tästä artikkelista! Jaan erittäin samat kokemukset Tuulin kanssa; olen hyvin samanikäinen mies ja asunut Porissa vuodesta 2016. Käyn töissä ja saan siellä olla sosiaalinen, mutta vapaa-ajalla tavattavaksi minulla ei ole täällä ensimmäistäkään omaa tuttua. Lapsiperhearki vie suurimman osan ajasta ja siksi harrastustoimintaa on ollut vaikea mahduttaa elämään. Olen ollut täällä melko alusta asti ahdistunut ja kaipaisin kovasti muualle, nimimerkki Uusporilainen kirjoittaa. – Muutin Satakuntaan noin 15 vuotta sitten. Yhtään ystävää en ole täältä saanut. Olen sosiaalinen ja keskustelen mielelläni ihmisten kanssa. Työelämässä olen ollut koko ajan. Olen myös asunut eri paikkakunnilla eikä muualla ole ollut tällaista. Olen jo antanut periksi, täällä en löydä ystäviä, nimetön kommentoija kertoo. Osalla keskustelijoista oli myönteisiäkin kokemuksia ystävien löytämisestä Satakunnasta. He jakoivat myös vinkkejä, mistä uusia ystäviä voisi löytää. – Kuulostaa tutulta. Itse sain kyllä kavereita saman tien Poriin muutettuani, vaikka introvertti olenkin. Opiskellessa oli toki helppo tutustua ihmisiin, nimettömänä keskusteluun osallistunut kertoo. – Seuraava sukupolvi, somesukupolvi, on unohtanut yhdistystoiminnan: sieltä saa ystäviä ja tekemistä iltoihin ja vapaa-aikaan, sosiaalinen verkosto kasvaa: rohkeasti vaan mukaan! kannusti nimimerkki harrastaja. – Harmillista. Harrastuksista itse ainakin ystäväni olen löytänyt. Yleensä harrastepiireissä on hyvinkin tiivis yhteishenki. Rohkeasti uusia harrastuksia kokemaan ja sitä kautta uusiin ystävyyssuhteisiin, nimetön keskustelija ohjeisti. Käy lukemassa kaikki kommentit ja osallistumassa keskusteluun: "Olen tuntenut häpeääkin yksinäisyydestäni" –  Tuulilla, 38, ei ole yhtään ystävää viiden Satakunnan-vuoden jälkeen