Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kato, kato, tuolla se menee, tappajan äiti!

Poika, johon olin kansakoulussa hieman ihastunut, tappoi nuorena aikuisena kaksi ihmistä. Kaikki kolme tunsivat toisensa. En vieläkään tiedä, miksi yksi heistä päätti lopettaa kahden muun elämän teloitustyyliin. Teollaan rinnakkaisluokkani poika "pääsi" valtakunnan uutisiin. Iltapäivä- ja rikoslehtien kiinnostus ei kestänyt pitkään. Toisin kävi pienessä pohjoissuomalaisessa kaupungissa. Järkyttävästä teosta puhuttiin koulussa, kaupassa, kapakassa ja parturissa. Siitä supistiin pimenevässä teatterissa ennen elokuvan alkua. – Tuolla kolmannella rivillä istuu varmaan sen tappajan sukulainen jonkun tytön kanssa. Tietääköhän likka, kenen kanssa lähti elokuviin? Moni tunsi niin uhrien kuin tekijänkin vanhemmat. He olivat läsnä pienen kaupungin arjessa. Kävivät kaupassa ja parturissa, mutteivät kapakassa. Uhrien vanhemmat saivat myötätuntoa. Niin heidän kuuluikin saada. He joutuivat elämään loppuelämänsä sen tiedon kanssa, että heidän lapsensa kuolivat väkivaltaisesti. Tekijän vanhemmille jäi taakka. Heidän lapsestaan tuli tappaja. Heistä tuli tappajan vanhemmat. Kun he kävelivät kaupungilla, vastaantulijat vilkaisivat ensin toisiaan hämmentyneinä ja tervehtivät sitten hieman väkinäisesti. Moni olisi halunnut pysähtyä. Sanoa tappajankin vanhemmille jotain myötätuntoista. Mutta sanoja ei vain löytynyt. Omissa porukoissa asiasta kyllä puhuttiin. Mietittiin, miksi kävi kuten kävi. Perhehän oli aivan tavallinen, vanhemmat kunnollista, työtätekevää väkeä. Poika oli vähän reppana, mutta rakastettu. Mikään ei viitannut siihen, että joku tuon perheen jäsenistä tarttuisi aseeseen. Kävin joitakin vuosia sitten SPR:n ensiapukurssin. Siellä näytettiin piirroskuvaa onnettomuudesta. Kuvassa on yliajon uhri, yliajaja, sivullisia, taisi olla joku toimittajaankin viittaava hahmo. Kurssin vetäjä kysyi meiltä, kuka kuvan hahmoista on uhri. Olin nähnyt samantyylisen piirroksen Suomen Mielenterveysliiton silloisen toiminnanjohtajan Pirkko Lahden luennolla. Tiesin siis vastauksen. Oikea vastaus on kaikki. Tämän näkemyksen mukaan tapaus koskettaa kaikkia, se jättää jäljen jokaiseen. Siksi jokainen on uhri. Kun Suomessa alkoi kohu al-Holin leiriltä paenneista naisista ja lapsista, mietin heidän omaisiaan. Naisilla on vanhemmat, jotka ainakaan lehtihaastatteluiden mukaan eivät jaa tytärtensä ideologiaa. He ovat vanhempia, jotka eivät ole koskaan saaneet pitää lapsenlapsiaan sylissään. Sen sijaan he ovat varmasti saaneet kuulla syyllistäviä puheita. Heistäkin on siis tullut ääriliikkeen uhreja. Miten elää sen tiedon kanssa, että oma lapsi kannattaa väkivaltaista ääriryhmää? Lapsi, jonka ensihymyä on joskus ihaillut, tuoksutellut vauvan tuoksua. Joutuvatko nämä vanhemmat joskus kuulemaan samankaltaista kuiskuttelua kuin ihastukseni äiti? – Kato, kato, tuolla se menee, tappajan äiti. Moni olisi halunnut pysähtyä. Sanoa tappajankin vanhemmille jotain myötätuntoista. Mutta sanoja ei vain löytynyt.