Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kirjurinluotoon hieno uutuus: kesän aikana sinne rakentuu esteetön musiikkileikkipuisto

Koska kevät on aikaisessa, eikä maa ole roudassa, Kirjurinluodossa on päästy pikkuhiljaa käsiksi jo uuden valmisteluun. Tulossa on jotain vallan hienoa: esteetön musiikkileikkipuisto, jossa on monta eri instrumenttia sekä värejä ja kiinnostavia pintoja. Musiikkileikkipuisto rakennetaan sinne, missä on jo nykyään leikkipuiston esteetön alue, eli Äitiliinin mökin nurkille. Viherhoitopäällikkö Veijo Marin kertoo, ettei vielä ole tarkkaa tietoa, koska kaikki on valmista. Viimeistään kuitenkin syksyllä. Ennen kuin päästään varsinaisiin rakennushommien alkua on tehtävä purkutöitä. Koko urakasta on tulossa Marinin mukaan melko haastava. – Tämä kaikki tehdään teknisen toimialan investointirahoilla. En ole ihan tarkkaan koko suunnitelmaa tässä käynyt läpi, mutta leikkipuistoon on tulossa laskujeni mukaan noin yhdeksän isoa, ulkotiloihin sopivaa soitinta. Ne ovat pääasiassa erilaisia lyömäsoittimia, kuten ksylofoneja. Ne ostetaan valmiina jostain Euroopasta. Marin odottaa innolla aikaa, kun kaikki instrumentit ovat paikoillaan ja niitä päästään soittamaan porukalla. – Soittimet kiinnostavat varmasti kaiken ikäisiä. Siitä tulee mielenkiintoinen orkesteri! Soittimet ovat isoja ja raskastekoisia. Marin toivoo ja uskoo, että ne säästyisivät ilkivallalta, jota valitettavasti esiintyy Kirjurinluodossa melko paljon. Myösmuita kevättöitä on päästy puistotoimessa pikkuhiljaa aloittelemaan. Esimerkiksi Satakieli-lavalle ja poliisilaitoksen liikenneympyrään on jo tehty pääsiäiskoristelut. Kasvihuonepuutarhuri Mari Sainio kertoo, että tänä vuonna koristelut ovat melko vaatimattomat. Esimerkiksi iso koristepärekori ei ole käytössä, se täytetään vasta myöhemmin kesäkukilla. Myös katuja ja teitä on päästy jo siivoamaan talven jäljiltä. Tulvaveden kurittamien Kirjurinluodon rantakoivujen kohtalosta ei valitettavasti ole vielä tässä vaiheessa tietoa. Sen näyttää vasta kevät. – Koivut eivät tahdo kestää kovaa kosteutta, mutta ne ovat toisaalta jonkin verran tottuneetkin jo siihen. Tällä kertaa tilanne oli kyllä poikkeuksellisen kova, kun puut joutuivat olemaan veden alla pitkään hapettomassa tilassa, Sainio suree. Koronavirus kurittaa myös puistotoimen arkea. Kaikki ne, jotka voivat, yrittävät tehdä etätöitä. – Iso osa meidän hommistamme on kyllä sellaisia, ettei niitä voi tehdä etänä, Sainio huomauttaa.