Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Toisen maailmansodan syttyessä Suomella oli Mannerheim ja nyt meillä on Sanna Marin – kansainvälinen lehdistö on jo tunnustanut, että Suomi on maailman terävintä kärkeä kriisinhallinnassa

Suomella on ollut selittämätön onni siinä, että aina kun katastrofi uhkaa, sattuu juuri silloin valtiota johtamaan paras mahdollinen henkilö. Toisen maailmansodan syttyessä Suomella oli Mannerheim ja nyt meillä on Sanna Marin. Suomen pääministeri on kohdannut kuolettavan viruspandemian silmiään räpäyttämättä ja johtanut maata yhtä rauhallisesti, kuin Marski johti joukkoja taistelussa Neuvostoliiton ylivoimaista sotilasmahtia vastaan. Kriisinhallinta on hirvittävää keinuleikkiä, kun laudan toisessa päässä keikkuu koko kansa ruumiskasassa ja toisessa yhteiskunnan konkurssi. Marski onnistui tässä mahdottomassa tilanteessa, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö myös marsalkka Marin tasapainottelisi Suomen vielä kuiville. Historian kirjat odottavat, mutta kansainvälinen lehdistö on jo tunnustanut, että Suomi on maailman terävintä kärkeä kriisinhallinnassa. Aikanaan kun pöly on laskeutunut, saavat esimerkiksi ruotsalaiset parlamentaarikot tulla asiantuntijapiiriensä kanssa Helsinkiin kyselemään, miten asioita hoidetaan. Ainoa, joka on jopa Marinia etevämpi näissä olosuhteissa, on Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un. Siinä missä Marin on reagoinut kellosepän tarkkuudella, on Kim Jong-un ja hänen isänsä nähneet kaiken jo ennalta. Pohjois-Korea on pitänyt rajansa visusti kiinni jo vuosikymmeniä. Sinne ei ole ollut kenellekään mitään asiaa, eikä varsinkaan sieltä pois. Mistään kokoontumisvapauksista siellä ei ole koskaan ollut edes keskustelua ja rajoitusten valvonta on maailman tehokkainta. Kim Jong-un on ollut oikeassa koko ajan ja hän varmasti nauraa katketakseen, kun kapitalistiset länsimaat kärvistelevät pandemian kynsissä. Nyt on esitettävä selkäpiitä karmiva kysymys: missä kaikessa muussa Kim Jong-un on ollut kokoajan oikeassa? Lue myös: