Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronavirukseen on kuollut nyt 193 suomalaista – näin suuri osa tehohoitoon joutuneista on menehtynyt tautiin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n taustamateriaali hallitukselle kertoo, että tehohoidossa koronavirukseen kuolleisuus on ollut 14,5 prosenttia. Yli 70-vuotiailla kuolleisuus tehohoidossa on ollut 40–50 prosenttia. Tiedon viime keskiviikkona julkaistusta taustamateriaalista julkaisi ensimmäisenä STT. Myös Lännen Media sai taustamateriaalin nähtäväkseen. THL:n laskelma perustuu 57 tehohoitojaksoon, joten se ei kata kaikkia epidemia-aikana tehohoidossa olleita. Tehohoidossa olleista 40 oli miehiä ja 17 naisia. Näiden tietojen perusteella eniten tehohoidossa 22.4. mennessä oli ollut 40–59-vuotiaita, 23 henkilöä. Suomessa 17–39-vuotiaita oli ollut tehohoidossa 6 henkilöä. 60–69-vuotiaista tehohoidossa oli ollut 13 potilasta. Epidemia hidastunut merkittävästi, voi jatkua pitkään Suomessa on maanantaina todettu 4 695 koronavirustapausta. Yli puolet näistä tartunnoista on pääkaupunkiseudulla. Testatut koronavirustartunnat eivät kerro koko kuvaa, sillä testeillä tavoitetaan murto-osa tapauksista. Testimääriä on kuitenkin koko ajan lisätty. Uuttamaata lukuun ottamatta epidemia etenee erittäin hitaasti Suomessa. THL kertoi taustamateriaalin perusteella siitä, että epidemian hidastuminen pidentää sen kestoa. Tehohoitopotilaiden määrä oli toistaiseksi huipussaan 8. huhtikuuta. Tämä tarkoittaa, että nykyiset rajoitukset ovat purreet ja epidemia on saatu kääntymään laskuun. Toisaalta, koska suurimmalla osalle ei ole edelleenkään immuniteettia, tilanne voi muuttua, kun rajoituksia puretaan. Kolme uutta kuollutta Koronavirukseen on kuollut Suomessa 193 henkilöä. Sunnuntaista määrä nousi kolmella. Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä jatkaa laskuaan. Maanantaina sairaalassa oli 187 koronaviruspotilasta. Heistä 56 on tehohoidossa. Vielä sunnuntaina tehohoidossa oli 62 potilasta. Suurin osa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista on Helsingin yliopistosairaalan erityisvastuualueella, 146 potilasta. Muualla Suomessa sairaaloissa on muutamia koronaviruspotilaita.