Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Sairaanhoitopiiri säästäisi miljoonan tai kaksi, jos lääkärit kirjoittaisivat sanelunsa itse

Kuntataloutta on jo vuosien ajan repinyt mystinen voima. Sairaanhoitopiirillä on kita kuin Molokilla, eikä sille voi mitään. Laskuja tulee kunnille, koska sairaat on hoidettava. Talousarvio menee säännönmukaisesti pitkäksi miljoonilla. Toimitukseen on tullut vinkki. Laitetaan lääkärit kirjoittamaan itse. Näin säästyisi ainakin miljoona. Selvitetään. Satakunnan sairaanhoitopiirin talousjohtaja Tero Mäkiranta kertoo, että palkkalistoilla on 50 sanelunpurkajaa. He työskentelevät maanantaista sunnuntaihin kello 7-22 ja muuttavat lääkäreiden nauhoituksia tekstimuotoon. Se on hidasta ja puuduttavaa työtä. Palkkakulut ovat vuodessa 2,2 miljoonaa euroa. Päälle tulevat kiinteistökustannukset, mutta Timo Prihtin ja Jali Prihtin omistama SR-Kiinteistöt Oy kuulemma pyytää vain maltillista vuokraa Antinkatu 2:sta. Vinkkihenkilön mukaan ikiaikaisesta käytänteestä ei voida luopua, koska lääkärit uhkaavat kävellä. Ay-liikkeellä on mielipide saavutettujen etujen säilyttämisestä. Vaikka kyllä ne lääkärit kirjoittaa osaavat silloin, kun käyvät Terveystalossa heittämässä keikkaa virkatyön päälle. Yksityisellä sektorilla on viime vuosina luovuttu purkukomppanioista. Mäkirannan mukaan tietokoneet eivät vielä osaa muuttaa puhuttua kieltä tekstimuotoon tarpeeksi luotettavaksi, joten digitalisaatiosta ei ole pelastajaksi. 2,2 miljoonaa ei tietenkään ole nettovaikutus. Vaatisi lääkäreiltä päivässä joitain minuutteja lisää työaikaa, jos he tekisivät muistiinpanoja tietokoneella. Niin ja maksavat ne 50 purkajaa veroja. Luultavasti suurin osa Satakunnan kuntiin. Päälle tulisi inhimillinen kustannus, jos työpanokselle ei löydy tehokkaampaa käyttöä. Silläkin on merkitystä. Jotain voi tehdä, mutta helppoa se ei ole.