Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Pori aikoo irrottaa kuorot kansalaisopistosta – ”Kaikki kuorot eivät selviydy tästä”

Joukko porilaisia kuoroja on toiminut pitkään Porin seudun kansalaisopiston yhteydessä. Kansalaisopisto aikoo nyt lopettaa kymmenen yhdistyspohjaisen kuoron kurssien järjestämisen. Joukkoon kuuluvat muun muassa Porin Mies-Laulu, Porin Laulajat, Porin poikakuoro ja Lapsi- ja nuorisokuoro Katajanmarjat. Kansalaisopisto perustelee esitystään muun muassa sillä, että se on matalan kynnyksen oppilaitos, jonka kurssit ovat aidosti avoimia kaikille. Useilla kuoroista on osallistujille laulutaitovaatimuksia. Kansalaisopisto aikoo keskittyä tarjoamaan kuorokurssien sijaan kuorolaulun alkeiskursseja ja kaikille avoimia toivelaulutuokioita. Porin kaupungin sivistyslautakunta käsittelee päätösesitystä kokouksessaan tiistaina. Kuoroille yhteistyö Porin seudun kansalaisopiston kanssa on ollut elintärkeää. Kansalaisopisto on maksanut kurssin opetustuntimäärän mukaista palkkaa kuoronjohtajalle, mikä on auttanut kuoroja rahoittamaan toimintaansa. Sulasolin Satakunnan piiri pelkää, että päätös voi olla osalle kuoroista kohtalokas. – Väittäisin, että kaikki kuorot eivät tästä selviydy. Toiminta supistuu huomattavasti. Porissa on arvostettua ja korkeatasoista kuorotoimintaa. Nyt tämä tasokkuus on uhattuna. Pian ei ehkä enää ole juuri kuoroja, joiden kanssa voi lähteä kilpailemaan, toteaa Sulasolin Satakunnan piirin puheenjohtaja Kristiina Renfors . Hän on erityisen huolissaan lapsi- ja nuorisokuoroista, joita ylipäänsä tuetaan heikosti. – Jos ei ole lapsikuorotyötä, meillä ei kasva tulevia kuorolaisia. Kouluissa ei ole enää perinteistä laulamista, Renfors huomauttaa. Porin seudun kansalaisopistossa toimi viime lukukaudella 18 kuoroa. Opisto aikoo luopua niistä kymmenestä kuorosta, jotka ovat kaikki yhdistyspohjaisia. Kansalaisopisto katsoo kuoroyhteistyön olevan nykyisellään tukea kuoroyhdistyksille, koska opisto maksaa opettajalle eli kuoronjohtajalle palkkaa. Porin kuorot ovat tässä keskenään eriarvoisia, koska kaikki kuoroyhdistykset eivät tee yhteistyötä kansalaisopiston kanssa. Sekakuoro Porin Laulajat on hyvin huolestunut kaupungin esityksestä. Kuoroon kuuluu noin 40 laulajaa, ja se on tehnyt yhteistyötä kansalaisopiston kanssa vuodesta 1968. Kuoro on yksi Porin suurimmista, ja sen historia ulottuu vuoteen 1885. Muiden yhdistyspohjaisten kuorojen lailla kuoro maksaa osan johtajansa palkasta kansalaisopiston kautta. Mikäli yhteistyö loppuu, se merkitsee lovea kuoron talouteen. Kuoro on vedonnut kirjeitse kansalaisopiston rehtoriin Jari Kaasiseen . Kuoron hallitusta ihmetyttää muun muassa se, että osa kansalaisopiston yhteydessä toimivista kuoroista saa esityksen mukaan jatkaa toimintaansa entiseen tapaan. – Kuoromaailmassa emme ymmärrä, miksi näin pitää toimia? Samaan aikaan kansalaisopisto tarjoaa mitä ihmeellisimpiä kursseja, oli niillä väkeä tai ei. Tässä ei ole mielestämme mitään mieltä, kommentoi Porin Laulajat ry:n puheenjohtaja Sirkka Mahkonen . Hän ei ymmärrä vaatimusta siitä, että kaikkien tulisi päästä kuoroon matalalla kynnyksellä. Samaan aikaan opiston edistyneemmissä kieliryhmissäkin vaaditaan tiettyä osaamistasoa. Jari Kaasisen mukaan kansalaisopiston eritasoisille kielikursseille saa vapaasti osallistua kuka tahansa halukas, ja kursseilla onkin monentasoisia ihmisiä. – Olemme kiinnittäneet paljon huomiota siihen, että esimerkiksi samoihin kädentaitoryhmiin voi tulla aloittelija tai kymmenen vuotta samassa ryhmässä käynyt. Kuoroissa on erilainen henki, ja ymmärrän sen. Itselläni ei ole mitään kuoroja vastaan, mutta mielestäni ei ole kansalaisopiston tehtävä pitää yllä korkeampitasoisia kuoroja, Kaasinen toteaa. Kansalaisopistossa ainoastaan musiikin alan kurssien järjestäjinä on yhdistyksiä. Kuorokursseista luopumiselle on myös taloudelliset perusteet. Kurssien tarjonnassa on päällekkäisyyksiä: esimerkiksi naiskuoroja, mieskuoroja ja tyttökuoroja on kutakin kaksi. – Päällekkäisistä resursseista voitaisiin vapauttaa resursseja muuhun toimintaan, joka olisi veronmaksajan kannalta tärkeää. Esimerkiksi senioriväestön digitaidot ovat mielestäni ehdottomasti kansalaisopiston tehtävä, Kaasinen sanoo. Hän toivoo, että kansalaisopiston tarjoamat matalan kynnyksen laulukurssit auttavat ohjaamaan tulevaisuudessa lisää uusia laulajia kuoroihin. Porin Mies-Laulu ry:n puheenjohtaja Pekka Koskenkorva toteaa, ettei kuoro halua riidellä Porin kaupungin eikä kansalaisopiston kanssa vaan haluaa edelleen luoda yhdessä porilaista kuorokulttuuria. Hän esittää, että muutkin porilaiset kuorot voisivat käyttää enemmän heidän kuorotaloaan, esimerkiksi Porin kaupungin vuokra-avustuksella. Porin Mies-Laulu jatkaa joka tapauksessa toimintaansa. Myös Porin poikakuoron kuoronjohtaja Vuokko Järvenpää kertoo kuoron jatkavan riippumatta siitä, onko se kansalaisopiston opintopiiri vai ei. Sekä Järvenpää että Koskenkorva toivovat, että mikäli esitys toteutuu, Porin kaupunki löytää keinon tukea kuoroja jotakin toista kautta. Kuorojen edustajat ja Sulasol huomauttavat, etteivät kuoronjohtajat voi tehdä työtään ilman rahallista korvausta. Tämän rahoituksen kasaan saaminen on yhdistyksille haastavaa. Yhdistykset keräävät siihen rahaa jäsenmaksuin ja konserttituloin, mutta kansalaisopiston osuudesta on ollut suuri apu. Koskenkorva pohtii, että monella kuorolla voi pian olla edessä jäsenmaksujen korotus. Se on siinä mielessä ongelmallista, että se voi rajoittaa opiskelijoiden ja muiden vähävaraisten osallistumista kuorotoimintaan. – Tällä hetkellä, kun konsertit jäivät pois, kuoroilta jää puuttumaan iso osa tuloista. Tämä päätös osuu nyt todella pahaan ja haavoittuvaan kohtaan, Sulasolin Kristiina Renfors huomauttaa.